BSM-ryhmä Kupittaalle
BSM-ryhmä Kupittaalle Viime viikonloppuna kirvelevän kotitappion FC Reippaalle B-junioreiden SM-sarjassa kärsinyt TP-Seinäjoki suuntaa lauantain otteluun vieraskentälle Turun Palloseuraa vastaan.Edessä on aina vaikea matka Kupittaalle, sillä siinä suunnassa ovat taivaankappaleet ja tuomaritkin koituneet useamman kerran oranssi-mustien kohtaloksi. Sopiikin toivoa, että tällä kertaa edes Rouva Fortuna on joukkueen hengessä mukana.TPS ei paljon paremmin sarjaa aloittanut, sillä joukkue vieraili TP-Seinäjoen talvikauden kiistakumppanin, tamperelaisen Ilveksen, vieraana ottaen nokkaansa selvästi 3-0.Talvella TPS oli kuitenkin TP-Seinäjokea parempi juuri samoin lukemin Porin Karhuhallissa pelatussa harjoitusturnauksessa, eli siellä musta-valkoraita oli vahvempi lukemin 3-0.Viime viikonlopun kamppailussa TP-Seinäjoki painoi Reippaan kimppuun yleisen syyttäjän tavoin saamatta oikeastaan minkäänlaista palkintoa työnteostaan, ellei sellaiseksi lasketa Jaakko Vähäpesolan avausmaalia SM-sarjassa.Pistetiliä yritetään nyt avata TPS:n kustannuksella Kupittaalla klo 15.00 alkavassa ottelussa.