Jaken johdolla pistejahtiin
Jaken johdolla pistejahtiin TP-Seinäjoen kapteeni Jarkko Mäki-Maunus lupaa, että joukkue lähtee myös Pietarsaareen taistelemaan voitosta. Takana on neljä matsia ja oranssinutut pitävät piikkipaikkaa Kakkosen Lohko C:ssä.”En ole kauheasti vielä ehtinyt pohtia JBK:ta. Ainakin viime vuonna se porukka oli meille aika paha nippu kun kahdesti hävittiin. Luvassa on varmasti Aleksei Eremenkon kautta peliään pyörittävä nippu. Paljon riippuu siitä, ketä Jaro antaa sinne”, pohtii ”Jake” sunnuntain vastustajaa.Eremenko on edelleen ollut avainroolissa JBK:n pelissä, eikä se mikään ihme ole. Mies on vielä yli nelikymppisenäkin varsin hyväkuntoinen, eivätkä taidot ole mihinkään kadonneet.”Pitää uskoa siihen, että meidän keskikentän kaksikkomme, ketä siinä nyt sitten pelaakin, jaksaa kahdestaan sen verran kuin Eremenko yksinään. Jos me olemme siinä Pekka Väänäsen kanssa OPS-matsin tapaan, niin pakko se on jaksaa sen verran”, naurahtaa ”Jake”.Norrvalla FF:llä oli mahdollisuus lauantaina ottaa sarjan kärkipaikka, mutta joukkue ei siinä onnistunut, vaikka vastassa oli pisteautomaatin roolin saanut FC Lynx. TP-Seinäjoki pitää siis edelleen ykkössijaan hallussaan. Sitä voi kai pitää pienoisena yllätyksenä. Vai voiko?”Niin, no. Suurin juttu on varmasti se, että alakerta on toiminut tosi hyvin ja siellä on sellainen kaveri, joka ohjaa loistavasti puolustajia kun Tero Kinnunen pitää meteliä. Hän pitää kaikki varpaisillaan ja hyvä niin. Tietenkin tämä alku on siihen nähden mennyt hyvin, että meiltä on kuitenkin ollut koko ajan tärkeitä pelaajia pois. Kun me saamme Mikael Muurimäen ja Juha Eteläahon olen sitä mieltä, että meille kelpaa vain voittoputki”, lataa joukkueen kapteeni ilman pullistelua.Joissain lauseissa on vilahdellut jopa sarjanousu ja Lohko C:n voittaminen. Isoja tavoitteita, mutta löytyykö niille oikeasti katetta?”Tuntuu siltä, että kun miehet saadaan terveeksi ja pää pysyy kunnossa, ei ole mitään syytä, ettemmekö me pystyisi taistelemaan lohkon voitosta. Niin on joukkueen kanssa tavoite sovittu ja siitä pidetään kiinni”, paljastaa ”Jake”.Torstaina TP-Seinäjoki isännöi lohkon suurinta ennakkosuosikkia, OPS:aa joutuen tyytymään maalittomaan tasapeliin.”Se oli meille ensimmäinen tosi mittari, vaikka ei FC YPA mikään huono joukkue ole. Sitä peliä vain ei voi verrata tähän, koska se pelattiin olemattomalla hiekkakentällä. Ei OPS missään nimessä ollut sellainen kuin mitä odotin. Olisiko niin, että sitä tultiin tähän kauteen hieman soitellen sotaan. En tiedä, mutta kyllähän se paperilla vaikuttaa kovalta. OPS oli meille viime kaudella ihan yhtä paha kuin JBK:kin, eli hävisimme molemmat matsit. Kyllä me kuitenkin aika hyvin pärjäsimme nyt”, huomauttaa ”Jake”, joka on iloinen päästyään pelaamaan ilman isompia vaivoja.”Onhan se hieno juttu. Nyt sain täydet 90 minuuttia, vaikka ehkä kunto ei ihan vielä olekaan niin hyvä. No, tulihan 90 minuuttia Rovaniemelläkin, mutta sitä nyt ei voi laskea miksikään. Kyllä tämä homma hyvälle maistuu”, jatkaa kippari.Moni arveli, ettei TP-Seinäjoki pystyisi taistelemaan lohkon kärjessä menetettyään koko joukon pelaajia. Lisäksi erilaiset kolhut ovat kiusanneet joukkuetta erittäin pahasti lähes koko harjoituskauden ja ongelmat jatkuvat edelleen.”Sanottaisiinko niin, että ne hankinnat, jotka ovat päässeet kunnolla pelaamaan, ovat onnistuneet. Toisaalta, ei meillä maalinteko yksin Abdullahi Danjouman harteilla ole kun katsoo miten moni on jo saanut nimensä maalintekijätilastoon”, toteaa kauden ensimmäisessä pelissä maalin tulittanut ”Jake”.Sunnuntain ottelu pelataan Pietarsaaren Länsikentän nurmella. Tähän mennessä ei Seinäjoella ole moista luksusta paljonkaan ollut tyrkyllä, eikä kyllä vieraspeleissä sen enempää.”Käytiin ottamassa tuntumaa Raviskan nurmeen. Olihan se hieman uutta, mutta kai siihen nyt äkkiä tottuu kun tätä on tehnyt koko ikänsä”, tiivistää ”Jake” tilanteen.
Takaisin uutisiin