Perillä LaRochellessa
Perillä LaRochellessa Suomen U17 joukkue saapui monien värikkäiden vaiheiden jälkeen Ranskan länsiosissa, Atlantin valtameren rannalla, sijaitsevaan LaRochellen kaupunkiin vasta noin klo 19 maissa paikallista aikaa. Maajoukkueessa TP-Seinäjoen värejä pitää yllä ”alaikäisenä” Tero Mäntylä.- Aika värikäs päivä on ollut. Lensimme Helsingistä ensin Pariisiin ja siellä sitten vaihdoimme lentokenttää. Siinä sitten meinattiin eksyä ja myöhästyä koko lennolta. Vasta seiskan maissa päästiin hotellille ja sitten käytiin vetämässä sellainen lyhyt treeni tuossa stadionin vieressä, kertoi hyväntuulinen Tero.Itse kaupungissa asuu noin 80 000 asukasta ja markkina-alueella noin 140 000. Mistään valtavasta kaupungista ei siis ole kysymys. Kaunis kaupunki kuitenkin on. On rantoja ja vanhoja rakennuksia. Eikä stadionkaan vaikuta huonolta. Lisäksi se sijaitsee vain noin kymmenen minuutin bussimatkan päässä hotellista.- Se on ihan hyvännäköinen ja kenttä on iso. Pelaamme siellä Ranskaa vastaan keskimmäisen ottelun. Ensimmäisen ja viimeisen ottelun pelaamme Pérignyssä. Täällä on lämmintä sellaiset 8-10 astetta. Vaikka muutama sadepisara tulikin, on keli kuitenkin ihan ok, jatkoi Tero, joka myönsi, että ottelut jännittävät hieman.Joukkueen aloituskokoonpanoa Unkaria vastaan ei ole vielä julkistettu. Tähän mennessä Tero on kuitenkin pelannut lähes poikkeuksetta kaikki joukkueen ottelut avauskokoonpanossa.- Siitä ei ole ollut mitään puhetta. Tietenkin tämä vähän jännittää. Sillä lailla sopivasti. Pikkuisen on perhosia vatsassa, vaikka onhan tässä tullut reissattua. Tuntuu, etten ole paljon kotona pariin kuukauteen kunnolla ollut ollenkaan, naurahtaa alakerrassa lähes millä paikalla vain pelaava nuorukainen. Nettiinkin reissussa pääsee. Vielä ei FC Lahden Henri Toivomäen kanssa kämpän jakava Tero ole sentään läppäriä ehtinyt hankkia, mutta sekin on jo suunnitelmissa.- Jos vaikka kesätyörahoista sitten semmoisen hommaisin. Täällä me yritämme pitää ysiykkösten lippua Henkan kanssa korkealla. Kyllä tämä tästä, lisää Tero ennen turnausta.Kaiken mennessä nappiin Teron tilille tulee kolme maaottelua lisää ja Suomi etenee EM-lopputurnaukseen.Suomen ensimmäinen ottelu pelataan 26. maaliskuuta Pérignyssä Unkaria vastaan klo 18.00 paikallista aikaa. Samaan aikaan lohkon toisessa ottelussa kohtaavat isäntämaa Ranska ja Norja.