TP testaamaan OLS:n voiman
TP testaamaan OLS:n voiman TP-Seinäjoki pystyi puristamaan niukan 3-2 –voiton Lapuan Virkiästä edellisessä ottelussaan viikko sitten torstaina, vaikka lapualaiset nakkasivat kentälle peräti neljä uutta ulkomaanapua ja kaksi KPV:n farmimiestä. Voitto oli siinä mielessä arvokas, että kaula putoamispaikkoihin venyi jo varsin mukavaksi. Harva uskoo, että kukaan pystyy uhkaamaan sarjan kärjessä porskuttavaa kokkolalaista GBK:ta, mutta jos jollakin joukkueella on siihen saumoja, on se juuri lauantaina vastustaja, OLS. OLS on sarjassa kakkosena GBK:n perässä, mutta kaulaa on jo tullut kuusi pistettä. Oululaiset kuitenkin haluavat ajaa takaa GBK:ta ja se tarkoittaa hikistä iltapuhdetta Castrenin muovimatolla TP-Seinäjoelle.OLS:n kanssa on tahkottu aiemminkin, mutta siitä on jo tovi. On pelattu niin Kakkosessa kuin Ykkösessäkin. Viimeksi oltiin nokakkain 3.8.1991, jolloin Sauli Kouva upotti pruukilaiset kahdella maalillaan Oulussa 2-0. Kevätkierroksella TP-Seinäjoki oli kohdellut oululaisia kaltoin Keskuskentän nurmella peräti 5-0 Jyri Puhakaisen hattutempun, Tuomas Talvitien ja Tommi Laaksosen maalein.Tällä kaudella OLS on pelannut kotonaan kuudesti voittaen otteluista viisi. Vain GBK on onnistunut hakemaan Oulusta pinnat otettuaan siellä alkukierroksilla selvän 4-0 –voiton. Vieraissakaan OLS ei ole hävinnyt kuin kerran jouduttuaan alkukaudesta hurjassa liidossa olleen Sepsi-78:n yllättämäksi Keskuskentällä 2-0. Noiden kahden tappion jälkeen ovat keltapaidat porskuttaneet jo yhdeksän ottelua ilman tappiota pelattuaan vain kerran tasan, Kemissä numeroin 1-1.Kotiotteluissaan OLS on kohdellut vastustajia varsin tylysti. Pois lukien GBK –peli on joukkue tehnyt keskimäärin miltei neljä maalia kaataen matkalla FC Lynxin, TUS:n, OPS:n, Virkiän ja FC Korsholman. Viimeisimmissä peleissään OLS on ottanut kaksi vierasvoittoa pistettyään paikallisvastustaja OPS:n nurin jo kolmannen kerran ja nujerrettuaan kovan JBK:n Pietarsaaressa peräti 3-0.Joukkue vilisee vaarallisia pelaajia. Jarno Rova ja Petteri Palosaari ovat yhdessä Tommi Siekkisen ja Tervareistakin tutun Vesa Järvitalon kanssa olleet vastustajille aivan liian liukkaita pideltäviä. Kokeneen Timo Salmen valmentama joukkue koostuu pääosin omista kasvateista ja oululaisen jalkapallon tuottamista junioreista.Kuten tavallista, TP-Seinäjoki lähtee matkaan rampana. Ei se tietenkään enää mikään varsinainen uutinen ole, mutta tietenkin harmittavaa. Etenkin kun sivussa ovat kokeneemman pään pelaajat Petri Niemi, Jarkko Mäki-Maunus ja Tuomo Nuojua. Listan täydentävät nuori Rami Sariola ja mahdollisesti vielä armeijassa olevat Väänäsen veljekset. Englantilaisen Junior Hardingin epäonni harmittaa myös. Vaikka ensimmäinen peli meni Pietarsaaressa penkin alle, haluttiin nuorelle miehelle antaa sauma Virkiää vastaan, mutta päivää ennen matsia nilkka taittui harjoituksissa peräti kahdesti. Lääkärin diagnoosin mukaan edessä on ainakin kuukauden pakkolepo, eli todennäköisin vaihtoehto on kotimatka ilman kunnon näyttöjä. Peli alkaa Castrenin keinonurmella klo 17.00 lauantaina.