Haastajien kevät takana
Haastajien kevät takanaTP-Seinäjoen B-junioreiden haastajajoukkueen kevätkausi on saatu pakettiin. Kevään viimeisessä ottelussa Sundom IF kaatoi vieraansa lukemin 2-0 (1-0).
Ensimmäisen puoliajan joukkue pysyi hyvin pelissä mukana, vaikka 20. minuutin kohdalla kotijoukkue siirtyi 1-0 -johtoon. Toisen puoliajan alussa tapahtui pelitempon kadotus ja joukkueen liike tuntui pysähtyneen ja 54. min kotijoukkue teki toisen osumansa.
Loppujaksolla saatiin taas peliin vauhtia ja kotijoukkueella tuntui taas pientä väsymystä mutta silti ei maaleja saatu tehtyä.
Maalissa Jarkko Orava pelasi jälleen hyvän pelin. Myös Raitt Peltojan, Joona Hautalan, sekä pitkästä aikaa mukana olleen Niklas Tuovisen esitys oli hyvä
Kevätkausi on näin saatu päätökseen ja syyskierroksella haetaan sitten uudestaan paikkaa 1-div..Kiitokset -94 joukkueelle joka on hienosti vahvistanut joukkuettamme.