Vieraissa taas paremmin?
Vieraissa taas paremmin?TP-Seinäjoen SM-karsintasarjaa pelaavat B-juniorit ovat päässeet yrittämään kotivoiton ottamista jo kolme kertaa tällä kaudella siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimeksi joukkue kärsi tappion kotikentällään sunnuntaina Myllykosken Pallolle lukemin 2-1 (2-1).
Nyt vastuuvalmentaja Ismo Koskela vie nuoret soturinsa Lahteen Reippaan vieraaksi pyrkien jatkamaan hyvin alkanutta vieraskiertuetta. TP-Seinäjoki on nimittäin pelannut kahdesti vieraissa kuluvalla kaudella ja kaatanut sekä Mikkelin Palloilijat 2-0, että sarjan ehdottomaan eliittiin kuuluvan FC Interin 1-0.
Viime kaudella joukkue paini maalinteko-ongelmien kanssa pitkälle kesään. Nyt ei moista murhetta siinä mielessä ole ollut, että jokaisessa kamppailussa on maalitili auennut. Maaleista kolme on kirjattu vuodessa todella paljon kehittyneelle Teemu Penninkankaalle ja yksi Veli-Pekka Pajulalle, Miika Korpelalle, Jesse Jääskeläiselle, Henri Huillalle, sekä sunnuntaina osuneelle Tommi Kukilalle.
Reippaan ongelma on alkukaudesta ollut maalinteko. Edellisessä ottelussa joukkue kuitenkin pisti Wallsport Areenassa TP-Seinäjoen niukasti 4-3 (2-1) kukistaneen HJK:n ahtaalle Finnair Stadiumilla hakien 1-1 (0-1) tasapelin. Vierasjoukkueen maalin iski ensimmäisen puoliajan lopulla Omed Said. Muissa otteluissaan Reipas on pelannut TP-Seinäjoen tavoin tasan Tikkurilan Palloseuran kanssa 1-1. Myös FC Jazz-junioreiden kanssa TP-Seinäjoen tavoin oranssi-mustissa pelaava kotijoukkue pelasi tasan 1-1. Sen sijaan FC Hongalle joukkue hävisi vieraissa 5-0.
Kotijoukkuetta valmentaa yksi suomalaisen jalkapallon todellisista legendoista, Petri Järvinen, eli sillä osastolla hommat ovat takuulla hallinnassa.
Viime viikonlopun ottelusta TP-Seinäjoelta olivat sivussa reisivammainen Samuli Kiviaho, nilkkavammaiset Miika Korpela ja Joonas Kuivalainen, sekä penikkatautia paranteleva Timo Koivu. Nähtäväksi jää, saadaanko joukkosidontapaikalta ketään mukaan vielä huomenna.
Ottelu pelataan Mukkulan tekonurmella helatorstaina klo 15.00.