”Yllin” maalilla pinna VPS:lle
”Yllin” maalilla pinna VPS:lle TP-Seinäjoen juniorityön kasvatti, Ville Ylinen, tykitti maalin hallitsevan mestarin, Tampere Unitedin verkkoon ottelun 84. minuutilla lauantain ottelussa Tampereen Ratinassa. Vaasalaisten kannalta oli valitettavaa, että Unitedin Jari Niemi iski kuitenkin tasoituksen ja näin pisteet jaettiin numeroin 2-2.Toisaalta tasapelipistekin maistui varmasti kohtuullisen mukavalta, sillä VPS joutui pelaamaan puolet ottelusta vajaalla Ansi Agollin lennettyä suihkuun punaisella kortilla.Tasapelin myötä VPS:n tappiottomien otteluiden putki venyi jo kahdeksaan otteluun ja pistesaldo on nyt sama, jolla FF Jaro säilyi viime kaudella Veikkausliigassa, eli käytännössä sarjapaikka alkaa olla sinettiä vaille valmis.Kentällä nähtiin myös Jyrki Saranpää ja jo 23. minuutilla poisvaihdettu Jyri Hietaharju. Sekä Ylinen, että Saranpää pelasivat ottelussa täydet minuutit. Vaihtopenkiltä ottelua seurasivat Janne Ahola ja maalivahtivalmentaja Jari Kujala.
Takaisin uutisiin