Eteläaho: Tavoitteista ei tingitä
Eteläaho: Tavoitteista ei tingitä Rovaniemeläisen FC Lynxin turkkia viidellä maalillaan pöllyttänyt Juha Eteläaho vakuuttaa, että TP-Seinäjoen edustusjoukkue ei tavoitteistaan tingi, vaan ajaa tosi mielellä kärkeä edelleen takaa.”Kyllä näin on. Pelejä on vielä paljon jäljellä ja kohtaamme kaikki kärkijoukkueet. Uskon, että vielä tässä muutkin pelaavat ristiin”, sanoo polvestaan vihdoin teipit pois saanut ”Etsku”.”Eilen oli ekaa kertaa teipit pois ja hyvin meni. Hyvin sitä on Lehtisen Pekka teipannutkin”, kertoo lapualainen maalitykki, joka viime kaudella viimeisteli PS Kemille Kakkosen Lohko C:ssä kymmenen osumaa. Nyt on mahdollisuus parantaa tuota saldoa, sillä kasassa on kahdeksan maalia yhtä monessa ottelussa. Samassa tahdissa on myös toinen pitkään sivussa ollut maalitykki, Mikael Muurimäki, joka on tehnyt viidessä ottelussa yhtä monta maalia.”En edes muista koska olisin viimeksi tehnyt viisi maalia yhdessä ottelussa. Varmasti joskus junnuissa, mutta siitä on kyllä todella pitkä. Nyt oli tuuria mukana ja tuli tosi hyviä syöttöjä kavereilta”, kiittelee ”Etsku”.Edellisen kerran TP-Seinäjoen pelaaja teki sarjaottelussa moisen määrän maaleja kun Toni Suutari iski kuusi kertaa pelivälineen Euran Pallon verkkoon 16.9.1996 oranssi-mustien murjottua sarjajohtajan peräti 8-1. Tuo voitto antoi mahdollisuuden sarjanousuun, joka varmistuikin seuraavassa ottelussa Kaskisissa TP-Seinäjoen kaadettua Kaskö IK:n 6-1 ja EuPan hävittyä Kraftille kotonaan 5-0.Edellisen kerran TP-Seinäjoen verkkoon on yksi ja sama pelaaja pistänyt pallon viidesti kaudella 1995, jolloin Swindon Town vieraili Seinäjoella ja Peter Thorne teki kaikki vieraiden maalit 5-1 –voitossa.
Takaisin uutisiin