Tasapeli maistui katkeralle
Tasapeli maistui katkeralle TP-Seinäjoki – Atlantis FC 3-3 (3-0)06 min 1-0 Ville Kukkanen30 min 2-0 Ville Pakkala38 min 3-0 Pakkala69 min 3-1 Max Thibault88 min 3-2 Miikka Kärkkäinen90 min 3-3 Daniel HiillosvuoKitkerä maku jäi suuhun TP-Seinäjoen A-junioreille ja joukkueen kannattajille, kun oranssipaidat menettivät kotonaan kolmen maalin johdon ja voiton SM-sarjaottelussa helsinkiläistä Atlantista vastaan. Tasapelipiste ei kauhean hyvältä maistunut, kun vierasjoukkue iski pari minuuttia ennen loppua 3-2-kavennuksen ja yliajalla tasoituksen.Peli oli aina toiselle puoliajalle saakka täysin kotijoukkueen hallussa, mutta osittain loukkaantumisista johtunut vaihtoruletti sekoitti TP:n pasmat pahasti viimeisen 25 minuutin aikana. Ville Pakkala sai pallosta kovan kimmokkeen päähänsä ja hoippui hämärän rajamailla vaihtoon 66. peliminuutilla. Vaihdosta vähän aiemmin kentälle tullut Tommi Haanpää puolestaan sai kovan tällin nilkkaansa kymmenisen minuuttia ennen loppua ja mies jouduttiin kantamaan sivuun. Varsinkin B-juniorien leirissä ristitään käsiä, ettei hyvässä vireessä syyskaudella ollut maalitykki loukkaantunut pahasti. Ikävä ensiarvio kuitenkin oli, että jotain nilkasta meni rikki ja pahimmassa tapauksessa Haanpään kausi on paketissa.TP sai torstain otteluun erinomaisen alun, sillä jo kuuden peliminuutin jälkeen Abdullahi Danjouma hassutti kantapääsyötöllä Atlantis-puolustuksen sekaisin ja vapautti Ville Kukkasen vapaaseen maalintekopaikkaan, josta "Kuhi" ei erehtynyt vaan iski pallon alanurkkaan. Puolen tunnin kohdalla Tero Mäntylän purkupallosta tulikin läpisyöttö Ville Pakkalalle ja verkko soi toisen kerran vieraspäädyssä. 3-0 oli Timo Rauhalan pitkä ristipallo, josta Pakkala jälleen karkasi Atlantiksen pakeilta ja peli alkoi näyttää selvältä jo ennen taukoa.Atlantis kavensi toisen jakson puolivälissä Max Thibaultin vedolla rangaistusalueen takaa ja jo seuraavasta hyökkäyksestä pallo kävi kotijoukkueen tolpassa. Haanpään loukkaannuttua Atlantis jatkoi pelaamista ja sai pelivälineen TP:n maaliin, mutta tilanne oli paitsio. Miikka Kärkkäinen puski takatolpalta keskityksestä 3-2 ja Daniel Hiillosvuo sinänsä hienolla kierteisellä kaukolaukauksella ylänurkkaan katkerat loppunumerot.Kolmesta takaiskusta huolimatta maalivahti Petri Välimäki oli muutamine hienoine torjuntoineen oranssipaitojen parhaimmistoa tässäkin ottelussa.TP-Seinäjoki: Petri Välimäki, Juha Syrjälä, Tero Mäntylä, Rami Sariola, Timo Rauhala (87. Teemu Rajala), Anssi Syrjämäki (62. Tommi Haanpää (84. Ilpo Tuulari)), Sami El-Bash, Jere Jääskeläinen, Ville Kukkanen (72. Teemu Vilppola), Ville Pakkala (66. Jukka Ahola), Abdullahi Danjouma (62. Olli Rintamäki)Tästä kuviin.
Takaisin uutisiinLinkki 1