Neljälle täydet sunnuntaina
Neljälle täydet sunnuntaina Neljälle entiselle TP-Seinäjoen pelaajalle tuli täydet minuutit sunnuntain kahdessa Veikkausliigaottelussa. Oulussa AC Oulu ja Vaasan Palloseura järjestivät moisen ilotulituksen vieraiden noustua kahden maalin takaa 3-3 (2-1) –tasapeliin.Sekä Ville Ylinen, että Jyrki Saranpää saivat tililleen täydet 90 minuuttia Castrénin muovimatolla. Lisäksi Ylinen oli tekemässä esityötä Norrvalla FF.n väreistä takaisin VPS:n raitapaitaan palanneen Tomas Nygårdin maaliin. Saranpää puolestaan sai yhden vaasalaisten viidestä varoituksesta. Jyri Hietaharju ei edelleenkään ollut mukana kokoonpanossa. Sen sijaan penkillä olivat jälleen kakkosveskari Janne Ahola ja maalivahtivalmentaja Jari Kujala.Maarianhaminassa IFK joutui pelaamaan vajaalla vaasalaislähtöisen Andreas Björkin lennettyä suihkuun jo ensimmäisellä puoliajalla. Silti FF Jaron onnistui hakea vain piste mukaansa saarelta. IFK:n kokoonpanosta oli edelleen polvivammansa takia sivussa maalivahti Antti Kuismala. Sen sijaan Markus Koljander oli palannut pietarsaarelaisten maalille ja myös Mathias Kullström sai pakkina tililleen täydet minuutit.
Takaisin uutisiin