A kohtaa Interin, B avaa Espoossa
A kohtaa Interin, B avaa Espoossa Nuorten SM-sarjat pääsevät viikonloppuna täyteen vauhtiin, kun myös B-juniorien mestaruussarja käynnistyy. A-juniorithan jo aloittivat viime viikonvaihteessa pelinsä.TP-Seinäjoen B-juniorit ovat saaneet valmistautua syksyn koviin koitoksiin viisi viikkoa, joista omatoimisen jakson jälkeen joukkue on vetänyt pari kovaa harjoitusviikkoa. Siinä välissä oranssipaidat pelasivat myös treenimatsin Honkiniemessä JJK:ta vastaan, tuloksena selvä 5-0 -voitto.B-junnut avaavat SM-sarjan sunnuntaina 5.8. klo 15 Espoonlahden nurmella FC Honkaa vastaan. Kevään SM-karsintasarjassahan Honka haki Jouppilanvuoren tekonurmelta voiton, joten revanssimielellä nousukuntoinen TP lähtee matkaan. Hyvä alku sarjassa saattaisi siivittää joukkueen ties vaikka miten hyvään menestykseen, mutta jalat pidetään kuitenkin maassa ja päätavoite on sarjapaikan säilyttäminen.TP:n A-juniorit hakivat Helsingistä viime lauantaina SM-sarjan avauspisteen ja saivat positiivisen lähdön syksyyn. Ensimmäisestä kotiottelusta on odotettavissa yksi kovimpia haasteita, sillä vieraaksi Prunttimäkeen lauantaina 4.8. klo 13 saapuu SM-karsintasarjan ylivoimainen ykkönen FC Inter. Turkulaisjoukkue hävisi keväällä vain yhden ottelun.Inter voitti viime lauantaina kotonaan HJK:n 2-0 ja on myös kolmen lähtöpisteen ansiosta varteenotettava mestariehdokas tällä kaudella. TP ei kuitenkaan lähde otteluun pyytelemään anteeksi, mutta on selvää, että pistelisäykseen vaaditaan erinomainen peliesitys ja kaikin puolin hyvä onnistuminen. Asennepuolella tuskin ilmenee ongelmia, sillä sarjan ja pelien kovuus on takuulla kaikkien oranssipaitaisten pelaajien tiedossa. Jos ja kun A-junnuilla on peleissä parhaat pelaajat käytössään, joukkue pystyy haastamaan sarjassa kaikki vastustajat.
Takaisin uutisiin