Ahdistavaa anemiaa
Ahdistavaa anemiaaSJK – IFK Vasa 0-1 (0-0)72 min 0-1 Jeremias KetonenSJK junioreiden A:n taivallis SM-karsintasarjassa muistuttaa pahasti lumihangessa tarpovaa mummoa. Takana on kaksi aneemista esitystä, joista jälkimmäinen tuotti tänään sangen ansaitusti tappion IFK Vasalle.
Vaikka kotijoukkue sai pelata 68 minuuttia miesylivoimalla Sebastian Snellmanin hölmöiltyä itselleen ensimmäisen 22 minuutin aikana kaksi keltaista, eli ulosajon, ei kotijoukkueelta löytynyt minkäänlaista punaista lankaa pelaamiseen.
Jo ottelun 40. minuutilla vieraat saivat yrittää vajaalukuisena johtomaalia pilkulta Pekka Rousun kaadettua vieraiden hyökkääjän, mutta vielä siinä kohtaa Tuomas Karjanlahti piti joukkuetta pystyssä.
Olisi kuvitellut moisen sytyttävän kotijoukkueen, mutta mitä vielä. Sama aneeminen ja flegmaattinen löntystely jatkui edelleen. Vieraiden Andreas Nykvist piti keskikentällä isäntiä pilkkanaan, eikä edes muutaman metrin lyhyitä syöttöjä onnistutta antamaan omille.
Kokonaisuutena on täysin turha kuvitella saavansa yhtään enempää moisella esityksellä. Nyt tuli juuri sitä, mitä kentällä ansaittiin.
Ottelun ratkaisu syntyi 72. minuutilla Jeremias Ketosen lauottua pallon sisään etukulmasta.
Kahden pelin jälkeen Kerholla on kasassa yksi piste, eikä ainuttakaan tehtyä maalia.
SJK: Tuomas Karjanlahti, Roope Takala, Pekka Rousu (77. Erno Ruismäki), Henri Huilla, Eetu Takala (73. Aapo Metsä-Ketelä), Aleksi Ahde, Jesse Jääskeläinen, Jesse Sarajärvi, Veli-Pekka Pajula, Sami Viljanen, Joonas Kuivalainen (62. Akseli Metsä-Ketelä)