Akatemia kaatui saappaat jalassa
Akatemia kaatui saappaat jalassa Kemijoki Akatemia – TP-Akatemia 4-2 rp, 3-3 (0-1)TP:n maalit: Jukka Ahola (rp), Tommi Haanpää, Ville PakkalaTP-Seinäjoen Akatemia oli äärimmäisen lähellä selviytyä kolmannella toimintakaudellaan Eerikkilän SM-lopputurnaukseen. TP johti karsintaottelua vielä vartti ennen varsinaisen peliajan päätöstä 3-0(!), mutta niin vain Kemijoki tuli viimeisten minuuttien aikana rinnalle ja vei lopulta lopputurnauspaikan rankkarikisan jälkeen.Se, miten kaikki oikein tapahtui, jäi monelle paikallakin olleelle mysteeriksi. Ottelun lopussa olosuhteet joka tapauksessa muuttuivat radikaalisti, ja lunta pyrytti vaakasuoraan kovan tuulen säestyksellä Oulussa Heinäpään tekonurmella."Emme vaan saaneet tuulessa ja pyryssä purettua palloja pois omalta alueelta. Vastustaja heitteli keskityksiä maalille ja jostain ne vaan kimpoilivat maaliin. Kemijoen valmennuskin myönsi, että heillä kävi ottelussa todella hyvä tuuri. Mielestäni olimme selvästi parempi joukkue, mutta tälläistä jalkapallo joskus on", TP-Akatemian otteluvalmentaja Esa Haanpää pyöritteli päätään tapahtuneen jälkeen.TP siirtyi ottelussa johtoon Jukka Aholan rangaistuspotkulla ja toisella jaksolla oranssipaitojen maalitili kasvoi Tommi Haanpään ja Ville Pakkalan karattua läpi. Vielä tuon jälkeen tolpat kolisivat Kemijoen maalilla ja TP ehti myös hukkaamaan pari läpiajoa.Kun varsinainen peliaika päättyi lopulta tasan, päättivät joukkueet ja tuomaristo siirtyä olosuhteista johtuen suoraan rangaistuspotkukisaan ja jättää jatkoajan suosiolla väliin. Kemijoen kaikki neljä laukojaa onnistuivat, ja kun TP:ltä verkkoa heiluttivat vain Jukka Ahola ja Teemu Rajala, päättyi vähintäänkin merkillinen ottelu rovaniemeläisjuhliin.TP-Akatemia: Atte Tervasmäki, Anssi Syrjämäki, Jukka Ahola, Rami Sariola, Tero Mäntylä, Nuutti Panula, Sami El-Bash, Teemu Rajala, Timo Rauhala, Ville Pakkala, Tommi Haanpää (vaihdosta: Teemu Rajala, Jaakko Lampi, Juho Pajula)