Akatemialla kapea ryhmä
Akatemialla kapea ryhmäTP-Seinäjoen akateemikot matkaavat keskiviikkona Raumalle kohtaamaan Valiolohkokarsinnassa 100-Unta akatemian. Joukkueen valmentajaa ja TP-Seinäjoen valmennuspäällikköä, Petri Kangaskokkoa ei juuri kateeksi käy, sillä matkaan on lähdössä nipin napin avauskokoonpanon verran pelaajia.
"Meiltä on varmuudella sivussa Jaakko Lampi, Jaakko Vähäpesola, Teemu Penninkangas, Saku Koskinen, Niko Nauholz ja Jyri Reinilä. Saattaa niitä muitakin olla poissa. Siinä mielessä tämä ei hyvältä näytä", tuumi Kangaskokko tiistaina.
Lammen nivunen ei kestä pelaamista, Vähäpesola ja Reinilä loukkaantuivat puolestaan Kuopiossa. Nauholz on koulun reissulla Hollannissa ja sekä Penninkangas, että Koskinen saivat tällejä viikonlopun otteluissa.
"Otetaan sitten mukaan ysivitosia, jollei muita löydy, mutta uskon, että B-junnuista saamme hiukan apuja"; tiivisti Kangaskokko tilanteen.
On sääli, että TP-Akatemian loistava talvikausi mureni kevään korvalla kolhuihin. Talvella akateemikot voittivat lohkonsa ja pudottivat vielä jatkosta FC Hämeenlinnan selvin 5-2 –numeroin. Nyt kun pelataan tulevaisuuden kannalta tärkeitä pelejä, ei pelaajia tunnu löytyvän kehiin.
Karsinta 100-Unta akatemiaa vastaan on kaksiosainen. Sen voittaja pelaa ensi kaudella Talenttiakatemioiden SM-sarjan valiolohkossa, joka muodostuu pääasiassa Veikkausliigajoukkueiden jälkikasvusta.
Ottelu alkaa Raumalla, Äijänsuon tekonurmella keskiviikkona klo 14.00. Toinen osaottelu puolestaan pelataan 12. toukokuuta Seinäjoella.