Anssi lähti Ateenaan

Anssi lähti Ateenaan TP-Seinäjoen Anssi Syrjämäki matkusti Suomen U19 –joukkueen kanssa sunnuntaina Kreikkaan. Suomi kohtaa isäntämaan kahdesti Ateenassa. Ottelut pelataan huomenna tiistaina ja torstaina.Maajoukkuekutsu on B-junioreissa SM-hopeaa napanneelle ja edustusjoukkueen mukana koko kauden treenanneelle Anssille ensimmäinen.Viime kaudella Anssi pelasi edustusjoukkueessa kahdeksan sarjaottelua debytoiden jo kauden toisessa matsissa vahvaa GBK:ta vastaan. Lisäksi tilille tuli kolme ottelua Suomen Cupissa.Maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen, joka vieraili kesällä TP-Seinäjoen Hese Futiskoulussa, valitsi joukkueeseen vain viisi pelaajaa liigajoukkueiden juniorijoukkueiden ulkopuolelta, eli siinäkin mielessä saavutus on sangen kelvollinen.Vuonna 1989 syntyneistä pelaajista muodostettu maajoukkue aloittaa Kreikka-otteluilla valmistautumisensa ensi syksynä pelattavaan alle 19-vuotiaiden EM-karsintaan. Vastustajat ensi syksyn EM-karsintaan selviävät 2. maaliskuuta 2007, kun alle 19- ja 17-vuotiaiden vuoden 2007 EM-karsintalohkot arvotaan Espanjan Barcelonassa.

Takaisin uutisiin