B hurjassa maalijuhlassa
B hurjassa maalijuhlassaGBK – SJK 5-5 (2-3)B-junioreiden Ykkösen ottelu Kokkolassa muodostui melkoiseksi maalijuhlaksi, sillä kamppailussa nähtiin peräti kymmenen maalia kummankin viimeisteltyä viidesti.Vieraat avasivat maalihanat 10. minuutilla Nico Hietaharjun maalattua Elias Ahteen syötöstä. Seuraavaksi Joona Lautamajan pitkä pystysyöttö tavoitti Elias Ahteen, joka nosti yli maalivahdin kun peliä oli pelattu 21. minuutille.Pari minuuttia myöhemmin GBK kavensi, mutta vain kolme minuuttia kavennuksen jälkeen Jaakko Vihanta karkasi laidasta läpi, keskitti maata pitkin ja Antti Palomäki vei vieraat 3-1 -johtoon.Juuri ennen taukoa isännät kavensivat 30 metristä lähteneellä laukauksella, joka muutti suuntaa pakin jalasta. Heti toisen puoliajan alussa isännät tasoittivat ottelun alakerran harhasyötöstä ja tuloksena oli ilmainen osuma.Vajaan tunnin pelin jälkeen Leppäsen maakeskitys lähti malinedusruuhkaan josta Laaksonen vei vieraat 4-3 -johtoon. Ottelun 68. minuutilla ottelu näytti jo ratkeavan Ahteen tykitettyä 30 metristä 5-3 SJK:lle.GBK tuli kuitenkin tasoihin kavennuksen lipsahdettua omiin ja minuutti ennen loppua pääsi GBK:n pelaaja puskemaan vaparista tasoituksen.Peli oli kuitenkin pitkästä aikaa välillä todella hyvännäköistä, syöttöpeli kulki maata pitkin mieheltä toiselle ja tilanteita tuli liukuhihnalta ollen pelissä 16-5 vieraille. Vastustaja sai pari maalia todella harmillisesti kummankin puoliajan lopussa.Peli sortui kuitenkin liukkaalla kentällä omiin karkeisiin virheisiin, joista ei voi täysin syyttää maalivahtipulan takia maaliin joutunutta Martti Uusitaloa.SJK: M.Uusitalo, Vihanta, Niemelä(v), Lautamaja, Leppänen, Laaksonen, Lähdesmäki, Aromaa, Hietaharju(70 Kangas), Ahde(v), Palomäki(60 Sundman).