B-junnuilla maalijuhlat Pirkkahallissa

TPV – SJK-j 2-7 (0-3)

06 min 0-1 Onni Valakari

13 min 0-2 Oscar Pihlaja

32 min 0-3 Oscar Pihlaja

42 min 0-4 Aleksi Pöntinen

47 min 0-5 Aleksi Pöntinen

74 min 1-5 TPV

75 min 1-6 Leevi Oksanen

78 min 1-7 Jussi Vähäpesola

80 min 2-7 TPV (rp)

Ikäluokkansa SM-karsintoihin valmistautuva SJK-junioreiden B vieraili Tampereella tyrmäten Pirkkahallissa isäntäjoukkue Tampereen Pallo-Veikot tylysti. Harvoin on moisia numeroita nähty näiden kahden seuran välisissä kohtaamisissa, sillä TPV tunnetaan erittäin vahvaa juniorityötä tekevänä kasvattajana. Toki on muistettava, että muutama ikäluokan helmi on jo seuran Kakkosessa pelaavan edustusjoukkueen treeniryhmässä.

Tähän mennessä hurjasti maaleja mättänyt Emil Pannula ja Ilari Kiviluoma olivat reissusta flunssan vuoksi pois, mutta joukkue onnistui silti aivan erinomaisella tavalla, olkoonkin, että valmentaja Jyri Hietaharju kunnon koutsin tavoin löysi edelleen parannettavaa.- Harhasyöttöjä tuli edelleen liikaa ja lisäksi jonkin verran harmittavia oman alueen pallonmenetyksiä, joista on päästävä jatkossa eroon, Hietaharju löysi kehityskohteita nuorten miesten otteista. Toisaalta, myös kiitosta tuli.

– Ekalla puoliajalla syöttöpeli oli oikein hyvää ja mentiin hienosti linjasta linjaan. Saatiin luotua hyviä paikkoja keskeltä ja tehtiin myös hienoja maaleja. Toisella puoliajalla ote ehkä hieman löystyi aluksi, mutta tehtiinhän me tokallakin jaksolla muutama hieno maali, Hietaharju jatkoi.

Kiitosta pelaajistosta sai moni pelaaja, mutta isommat plussat "Jylppy" oli piirtänyt avausmaalin viimeistelleen Onni Valakarin, Aleksi Pöntisen ja muiden maalintekijöiden kohdille.

– Onni pelasi kymppipaikalla tosi hyvän matsin jakaen hienoja syöttöjä ja teki tosiaan myös meidän avausmaalimme saatuaan ristipallon ja viimeisteltyään siitä. Aleksi Pöntisen saimme nyt mukaan Virkiästä ja hän onnistui myös viimeistelyssä hyvin, kehui Hietaharju.

Ne, jotka ovat nähneet Pöntisen ja Pannulan pelaavan tietävä, että jos tuollaisella parivaljakolla päästään hyökkäilemään jatkossa, on vastustajille luvassa kohtuullisen hikisiä hetkiä.

– Kyllä meillä on hyökkäyspäässä ihan mukavasti nopeutta nyt. Kaikki äijät pelasivat tosi hienolla asenteella tänäänkin. Asenne on ollut koko talvikauden aivan mahtava. Näiden poikien kanssa on hieno tehdä hommia, Hietaharju lisäsi.

Ottelu oli SJK-junioreiden B-junnuille talvikauden kahdeksas, jos mukaan otetaan kotiturnauksessa pelatut ottelut. Otteluista on kirjattu joukkueelle viisi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio.

Ensi viikonloppuna pojat eivät pelaa, mutta kenraaliharjoitus jyväskyläläistä JJK:ta vastaan pelataan kotihallissa 24. tammikuuta ja sen jälkeen edessä onkin sitten karsinta kesän SM-sarjaan.