B kohti Napapiiriä
TP-Seinäjoen B-juniorit matkustavat kohti Napapiiriä kohdatakseen lauantaina Ykkösen avausmatsissaan rovaniemeläisen FC Lynxin.SM-sarjasta pudonneesta joukkueesta nostettiin koko joukko nuorukaisia mukaan A-junioreiden SM-sarjaa pelaavaan SJK:n nippuun, mutta silti mukaan lähtevät Tuomas Karjanlahti, Henri Huilla, Erno Ruismäki, Pekka Rousu ja Joonas Kuivalainen A:n kanssa treenaavista nuorukaisista.TP-Seinäjoen B-junnujen valmentajana debytoi myös uusi kasvo, eli akatemiaryhmälle kesän ajan harjoituksia vetänyt puolalaissyntyinen vaasalainen Tomasz Arceusz.Kevätkierroksella FC Lynx sijoittui B-junioreiden Ykkösen Lohko C:ssä sarjan keskikastiin, kuudenneksi. Joukkue keräsi 11 ottelustaan viisi voittoa, tasapelin ja viisi tappiota maalieron oltua kuitenkin peräti 12 maalia miinuksella.Ykkönen starttasi suurimman osan osalta jo viime viikonloppuna, mutta TP-Seinäjoki ja OLS/2 pelaavat rästiottelunsa tuonnempana. FC Lynx avasi sarjan vierasottelulla jyväskyläläistä FC Blackbirdiä vastaan häviten selvin 3-0 -numeroin. Luonnollisestikaan tämä ei kerro vielä joukkueesta yhtään mitään, sillä Ykkösen tasoa on vaikea ennakoida sen suuremmin kuin toteamalla, että lähialueen KPV, VIFK ja GBK ovat ainakin erittäin laadukkaita joukkueita.TP-Seinäjoki on viimeksi pelannut Ykköstä syksyllä 2008, jolloin joukkue putosi tämän kauden tapaan SM-sarjasta, mutta palasi saman tien takaisin. Tavoitteena on tällä syyskierroksella paitsi sijoittua mahdollisimman hyvin, myös nostaa nuoria pelaajia mahdollisimman suuressa määrin joukkueeseen hakemaan kovia pelejä.