B matkustaa Ouluun
B matkustaa Ouluun TP-Seinäjoen B-juniorit matkustavat sunnuntain otteluun Ouluun. Heinäpäässä vastaan asettuu maineikas junioriseura, Oulun Luistinseura, jonka kasvatteja ovat mm. Fulhamin maalivahti Antti Niemi ja nyt Rovaniemen Palloseurassa pelaava Mika Nurmela. Laadukasta työtä on tehty jo pitkään OLS:n piireissä ja siitä voi olla ihan varma, ettei luvassa ole helppo peli tälläkään kertaa.TP-Seinäjoki on aloittanut Ykkösen syyskierroksen vahvasti kaatamalla sekä Kokkolan Palloseuran, että AC Kajaanin. Ensin kaatui KPS vieraissa 4-2 ja sen jälkeen AC Kajaani kotona helposti 4-0.Nyt joukkue punnitaan, sillä OLS on TP-Seinäjoen jälkeen sarjassa kakkosena voitettuaan oranssipaitojen tavoin kaksi ensimmäistä otteluaan. Ensimmäisessä matsissaan OLS otti 4-1 –voiton VPS-junioreista ja toisessa kaatui FF Jaro vieraissa tiukan taistelun jälkeen 3-2.Nuorten pruukilaisten taivaalle on tullut varjoisia pilviä Jaakko Lammen ja Jaakko Vähäpesolan loukkaantumisten muodossa. Kaksikko on joukkueensa ehdotonta eliittiä, joten nuorukaisia kaivattaisiin erittäin kipeästi mukaan, mutta on sangen epätodennäköistä, että kaksikko pystyy pelaamaan.Joukkueet kohtaavat Heinäpäässä sunnuntai-iltapäivänä klo 14.00.