C14 avasi voitolla
C14 avasi voitolla TP-Seinäjoen C14 Mustat avasivat piirisarjakautensa hienolla 3-2 (0-1) -vierasvoitolla Kristiinankaupungissa perjantai-illalla. Ottelu pelattiin koleassa säässä hyväkuntoisella Lapväärttin nurmikentällä.Ottelun alkua hallitsi hienokseltaan kotijoukkue Sporting ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa 1-0. Toisen puoliajan alussa Sporting maalasi toistamiseen, mutta sen jälkeen peli siirtyi TP:n hallintaan.Raitt Peltoja teki 2-1 -kavennuksen ja hetken päästä Hannes Salmi tasoitti pelattuaan loppuun saakka päätyrajan tuntumassa. Kotijoukkueen puolustus rikkoi sääntöjen vastaisesti Miki Kattelusta läpiajossa ja siitä seuranneen rangaistuspotkun laukoi sisään Raitt Peltoja. TP:llä oli muutamia hyviä paikkoja lisätä johtoaan, mutta onni ei ollut myötä tilanteissa. TP:n maalissa pelasi Panu Leppä, joka ei kotijoukkueen maaleille voinut mitään. Kentällä pelasivat Otto Nyyssölä, Joni Petäjävirta, Ilja Hamunen, Sammy Saarinen, Hannes Salmi, Raitt Peltoja ja Miki Kattelus. Lisäksi TP:n 95:sta oli mukana Joona Lautamaja, Jesse Sarajärvi, Jaakko Vihanta, sekä Jesse Isosaari. Kaikki pojat pelasivat hienosti ja 2-3 voitto oli ansaittu.