C14 murskasi VPS:n

C14 murskasi VPS:n

SJK – VPS 7-1 (2-0)19 min 1-0 Eetu Mäkelä33 min 2-0 Sameli Haapamäki43 min 2-1 Samu Alanko53 min 3-1 Sameli Haapamäki60 min 4-1 Aatu Kujanpää65 min 5-1 Joonas Mäkelä71 min 6-1 Joonas Mäkelä77 min 7-1 Jussi Vähäpesola

SJK-junioreiden perjantaina Kokkolan Kipparihallissa kontannut C14 teki huikean ryhtiliikkeen tiistai-iltaan mennessä. Tomasz Arceuszin ja Visa Vihannan suojatit tarjoilivat sellaista shokkihoitoa luultavasti Suomen kymmenen parhaan kyseisen ikäluokan joukkueen joukkoon kuuluvalla VPS-junioreiden taituriryhmälle, ettei tällaista ole koskaan nähty kotijoukkueen toimesta.

Vaikka ensimmäinen puoliaika alkoikin tasaisena, ei kumpikaan joukkue päässyt luomaan ultravaarallisia tilanteita ennen kuin kotijoukkue sai pienimuotoisen myllytyksen vieraiden maalinsuulle 19. minuutilla. Lopulta Eetu Mäkelä tuikkasi pallon verkkoon vieden isännät johtoon.

Vieraat pääsivät ajoittain kotijoukkueen rankkualueen rajoille, mutta tiivis ja nöyrä puolustaminen teki tyhjiksi kaikki yrityksen ja loput poimi ihan hyvän ottelun pelannut maalivahti Mikael Matihalti, joka toisen puoliajan alussa esitti melko maagisen torjunnan pelastaen VPS:n Samu Alangon lähietäisyydeltä lähteneen hirmuisen tykin.

Kotijoukkue lisäsi johtoaan Sameli Haapamäen illan ensimmäisellä osumalla 33. minuutilla mennen kahden maalin taukojohtoon.

Toisen puoliajan alussa VPS tuli hurjasti. Joukkue näytti saaneen piristysruiskeen tauolla vyöryttäen hyökkäyksiään kohti Kerhon maalia.Toisen puoliajan kolmannella minuutilla Samu Alanko oli jäänyt yksin vitosen viivan tuntumaan laukoen siitä kavennuksen Mikael Matihaltin näppien kautta.Vielä maalin jälkeenkin VPS tuli vahvasti, mutta 53. minuutilla isännät iskivät ratkaisevan naulan vieraiden arkkuun Sameli Haapamäen tulitettua pallon upeasti ihan yläkulmaan yli vieraiden mainion maalivahdin, Jonas Ahlskogin.Tuo maali taisi katkaista vieraiden selkärangan, sillä sen jälkeen kentällä näytti olevan vain mustapukuinen joukkue, joka viimeisteli hienoja maaleja.Muutaman minuutin välein Aatu Kujanpää, Joonas Mäkelä kahdesti ja ensimmäisellä kosketuksellaan pallon verkkoon pistänyt Jussi Vähäpesola kurittivat vieraita.

Muodonmuutos perjantaista oli sanoinkuvaamaton. Erityisesti ainakin 2-3 maalia syöttänyt Tuomas Kellokoski nosti omaa tasoaan aivan järjettömästi. Kärjessä toisella puoliajalla pelannut Joonas Mäkelä osoitti vaarallisuutensa tälläkin tontilla ja laitapakkina ysiysien Ilari Kiviluoma taisi pelata kauden parhaan matsinsa. Toisena laitapakkina Matias Siukola onnistui myös mainiosti.

Huonosti ei joukkueesta pelannut kukaan. Keskikentällä Mikael Kytölä, Aatu Kujanpää, Alex Kivimäki ja toiselle jaksolle siis kärkeen siirtynyt Joonas Mäkelä taistelivat Leevi Lehtovuoren tavoin todella hyvin.Topparipari Jesse Kitinoja – Risto Kylmäkorpi oli vastustajan vastaavaa selvästi kookkaampaa osastoa vakuuttavampi tässä ottelussa.Kärjessä Eetu Mäkelä sai maalihanansa auki, mutta joutui taistelemaan melko fyysisesti miltei päätä pidempää topparia vastaan. Eetu teki hirvittävän määrän töitä tälläkin erää ja maali oli mukava palkinto.

Jos VPS:n maalissa nähtiin piirin paras ikäluokan veskari, Jonas Ahlskog, ei kotijoukkueen maalissa pelanneen Mikael Matihaltin tarvinnut hävetä esitystään tippaakaan.

Ottelu oli ysikasien viimeinen Aluesarjan koitos ennen toukokuun lopussa Oulussa pelattavaa Nike Premier Cupin karsintaa.

SJK: Mikael Matihalti, Risto Kylmäkorpi, Sameli Haapamäki, Eetu Mäkelä, Mikael Kytölä, Aatu Kujanpää, Leevi Lehtovuori, Alex Kivimäki, Joonas Mäkelä, Jussi Vähäpesola, Jesse Kitinoja, Tuomas Kellokoski, Matias Siukola, Konstantin Eremenkov, Olli Keskinen, Markus Laakso