C14 varmisti lopputurnauspaikkansa
SJK-junioreiden C14 pelasi Oulussa kaksi kamppailua Oulun Luistinseuran joukkueita vastaan Suomen Palloliiton Puolen Suomen Liigassa. Tuliaisina oli voitto ja tappio. Käytännössä reissulta joukkue sai sen, mitä hakikin, eli varmisti paikkansa ikäluokan lopputurnauksessa.
Päivän ensimmäisessä kamppailussa OLS oli vahvempi numeroin 3-1 (1-0) Pateniemen tekonurmella pelatussa ottelussa.
Isännät iskivät johtomaalinsa rankkarista 20. minuutilla Saku Sipolan toimesta. Heti toisen puoliajan alussa Roope Hietala lisäsi johdon kahteen maaliin.
SJK-juniorit kavensi lukemiksi 2-1, kun pelikellossa oli reilu minuutti. Maalin viimeisteli Eemeli Honkola.
Lohdutusmaali ei kuitenkaan paljon auttanut, sillä heti perään OLS karkasi voittoon 3-1 -maalinsa turvin. Tuo osuma kirjattiin SJK-junioreiden omaksi maaliksi.
Päivän toisessa ottelussa OLS Sininen sai sitten olla sijaiskärsijänä. SJK-juniorit varmisti 5-1 (2-1) -voitollaan lopputurnauspaikkansa.
Vaikka oululaiset menivätkin johtoon 13. minuutilla, Eemeli Honkola tulitti 17. ja 21. minuuteilla maalit vieden vierasjoukkueen puoliaikajohtoon.
Toisella jaksolla OLS pisti pallon omiin, Honkola täydensi hattutemppunsa ja Oskari Väistö sinetöi loppunumerot 68. minuutilla.