D13 Kaarinassa
SJK D13 avasi ulkopelikauden Kaarinassa
SJK D13-junnut matkustivat lauantaina 15.3. kovatasoisiin harjoitusotteluihin Kaarinan keskusliikuntapuistoon avaten samalla ulkopelikauden. Vastustajiksi oli sovittu ÅIFK, HJK sekä Kaapo. ÅIFK peli oli tarkoitus pelata Kupittaalla, mutta matkalla sähköpostiin tullut tieto ottelun peruuntumisesta lumisten olosuhteiden vuoksi muutti päivän ohjelmaa.
Liekö syy pitkässä matkassa Wallsportin tasaisen hyvistä olosuhteista vai majoituspaikkamme Tuorlan Majatalon yhteydessä olevan observatorion, lähenteli lauantain iltaottelun lopputulos tähtitieteellisiä lukemia, 9 – 1 Kaapolle! Navakasti puhaltanut raikas merituuli nollan vaiheilla olevassa lämpötilassa vei poikien sisäisen pelikirjan mennessään ja tapahtuma palvelikin lähinnä karaisuna tuleviin koitoksiin. Sinänsä Kaapo pelasi loistavasti liikuttaen palloa pelaajalta toiselle iskien maalit verkon perukoille parhailta paikoilta. Kuparinenkin saatiin rikki Lauri Polarin komealla laukauksella yläsen kautta maaliviivan paremmalle puolelle.
Sunnuntain ensimmäisessä kohtaamisessa vastaan asettui maineikas HJK D13 akatemiallaan. Lauantain murskatappiosta oli selvästi otettu opiksi ja SJK-junnujen valmistautuminen otteluun oli totuttua laadukasta tasoa. Junnut aloittivatkin ottelun räväkästi hyvällä prässillä ja pallon liikuttelulla. Syötöt menivät omille ja ensimmäinen jakso kaikkiaan oli kauden parasta tähän asti. 1-0 taukotilanteeseen päädyttiin Laurin Polarin iskiessä pallon HJK:n verkkoon hyvän kuvion päätteeksi. Maalipaikat 6 – 1 SJK-junnuille.
Toinen jakso tasoitti ottelun sekä pelillisesti että numerollisesti. HJK teki tasoituksen maalinedus hässäkästä, mutta muutoin ottelu eteni tasaisissa merkeissä päätyen 1-1 lukemiin. Koko joukkueelta loistava peli kauden tässä kohtaa.
Kaapon kanssa otettiin vielä revanssi pienen tauon jälkeen päivän toisessa pelissä. Lauantain sähellys oli jo unohdettu ja ottelu etenkin tasaisissa merkeissä ensimmäisen jakson loppuun Kaapon iskiessä 1-0 maalin taukotulokseksi. Toinen jakso meni junnujen osalta jo sitten taisteluksi väsymystä vastaan Kaapon tehdessä ottelun loppulukemiksi 2-0. Hyvä taistelu ja tasonnosto myös Kaapoa vastaan.
Kaikkiaan viikonvaihteen reissu oli koko joukkueelle hyvä kokemus kovista peleistä, joita ei kovin usein päästä pelaamaan. Nähtiin samalla vähän missä valtakunnantasolla mennään. Tästä on hyvä jatkaa koko joukkueen kehittämistä kohti tulevaa pelikautta. Puitteet ulkopeleihin Kaarinassa ovat aivan loistavat, vaikka lunta satelikin koko viikonvaihteen, oli lämmitettävä tekonurmikenttä hyvässä pelikunnossa.