Edustuksen kuvioissa kiemuroita
Edustuksen kuvioissa kiemuroitaTP-Seinäjoen edustusjoukkueen ottelukuvioissa on hiukan kiemuroita juuri tällä hetkellä. Torstaina oli tarkoitus pelata Sisua vastaan treenimatsi Wallsport Areenassa, mutta viime hetkillä naapurit eivät halunneetkaan pelata ottelua, joten se peruuntui.
Suomen Cupin Kolmannen kierroksen ottelu Kaskö IK/Teuvan Pallo –yhdistelmää vastaan puolestaan on vielä sinetöimättä päivänmäärän suhteen. TP-Seinäjoki on esittänyt pelipäiväksi sunnuntaita 3. toukokuuta, mutta vastausta ei Suupohjan suunnasta ole toistaiseksi saatu.
Nelosen sarja-avaus FC Kiisto A-Teamia vastaan saattaa hyvinkin siirtyä, sillä 29. huhtikuuta on TP-Akatemialla karsintapeli lopputurnauspaikasta Kuopiossa KuPS Akatemiaa vastaan. Uudeksi päiväksi on vaasalaisille ehdotettu maanantaina 27. huhtikuuta. Tilanne on tällä hetkellä vielä vaiheessa.