Ehjä esitys ei riittänyt
Ehjä esitys ei riittänyt
TP-Seinäjoen ehjäkään esitys ei riittänyt kauden ensimmäisessä ulkopelissä Veikkausliigassa pelaavaa FC Jazzia vastaan. Ottelu pelattiin Porissa ja isännät voittivat kamppailun 3-1 (1-0) ratkaistuaan pelin vasta viimeisen vartin aikana.
Ensimmäisellä puoliajalla kokenut Juha ”Jenkki” Riippa vei porilaiset johtoon, mutta Janne Järvinen pääsi tasoittamaan ottelun Chris Cleaverin ja Jani Honkavaaran rakennettua miehelle tekopaikan, josta ei voinut erehtyä.
FC Jazzilla oli matkassa miltei paras miehistönsä, sillä vain Rami Nieminen oli poissa. Sen sijaan Hector Takayama, Fabio ja Victor Dubon olivat jo pelissä mukana. Myös toissa kaudella TP-Seinäjoen asussa pelannut Veli-Pekka Nurmi pelasi porilaisten väreissä.
”Kyllä se oli tähän mennessä pelatuista peleistä meiltä paras ja ehjin suoritus, vaikka matsi hävittiinkin”, valmentaja Asko Ristimäki selvitti.
”Alussa oltiin vähän vastaanottavana osapuolena, kun ei ole paljon oltu ulkoa ja peli meni meiltä aika pieneksi. Mitä pidemmälle mentiin, sitä paremmin oltiin mukana. Jos joku sivullinen olisi peliä katsonut, niin ei varmasti olisi tiennyt kumpi on liigajoukkue ja kumpi potkii ykkösessä”, jatkoi ”Akkeri”.
Porilaisten kolmannen maalin teki vaparista Juha Pasoja. Maali syntyi kun pruukilaisten muuri oli aavistuksen verran väärin sijoittunut.
TP-Seinäjoki käytti koko materiaaliaan ottelussa. Peliin pääsivät penkiltä maalivahti Kimmo Ristimäki, Petri Niemi, Mikko Ylihärsilä, Jarkko Mäki-Maunus, Chris Cleaver ja Juha Etelä-aho
TP-Seinäjoen kokoonpano: Kivimäki, Oksanen, Kallio, Nuojua, Männikkö, Hietaharju, Thomas, Honkavaara, Turunen, Järvinen, Betinho