Erti nyt KooVeen mukana
Erti nyt KooVeen mukana Viime kaudella TP-Seinäjokea edustanut virolainen Henri Erti on liittynyt Kakkoseen nousseen tamperelaisen KooVeen harjoitusvahvuuteen käytyään sitä ennen kokeilemassa viime kaudella suurin toivein sarjaan lähteneen PoPan riveissä.”Henkka” tuli TP-Seinäjoen ryhmään pelattuaan kaudella 2005 Kaskö IK:n joukkueessa. Lisäksi nuorukainen oli ehtinyt treenata FC Hakan kanssa ja pelaamaan Kangasalan Voiton riveissä. Palloilukoulutus alkoi Parkanon Pontevassa ja jatkui FC Ilveksessä. Lisäksi hän pelasi Tampereella akatemia otteluita Pirkanmaan Akatemiassa.Viime kaudella ”Henkka” teki neljä maalia pelattuaan alkukauden pääasiassa laitapakkina ja loppukaudesta linkkinä. Veikkauksen sakaraisia nuorukaiselle kertyi viisi kappaletta. Hän oli myös Viron nuorten maajoukkueen mukana Hampurissa pelatussa kovatasoisessa turnauksessa.TP-Seinäjoki toivottaa ”Henkalle” hyvää ja menestyksekästä jatkoa.TP-Seinäjoen edustusjoukkueen muutokset ovat tähän mennessä seuraavat:LähteneetJanne Ahola (VPS)Ville Pajula (FC Haka)Mikko Ylihärsilä (VIFK)Henri Erti (KooVee)Henri Salo (Sepsi-78)TulleetTero Kinnunen (TKT)Topias Tervasmäki (Virkiä)Henri Saranpää (Sepsi-78)Jussi Kankaanpää (Sepsi-78)Juha Eteläaho (PS Kemi Kings)
Takaisin uutisiin