Eteläaho palasi
Eteläaho palasi TP-Seinäjoen hyökkäyskalusto vahvistui tuntuvasti kun aiemminkin oranssi-mustissa pelannut lapualaislähtöinen Juha Eteläaho teki seuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.Viime kaudella ”Etsku” pelasi kovasti sarjanousua himoinneen PS Kemi Kingsin väreissä. Joukkue ei kuitenkaan kyennyt kalkkiviivoilla haastamaan GBK:ta, mutta eteni kuitenkin Suomen Cupin Pikkufinaaliin, jossa tuli tappio joutsenolaiselle Kultsu FC:lle rankkareilla.Eteläaho on lapualaisen palloilukoulun kasvatti, joka siirtyi ensimmäisen kerran TP-Seinäjoen väreihin kaudeksi 2001. Tuolloin ”Etsku” pelasi kuusi ottelua onnistuen maalinteossa 15.9. TP-47:aa vastaan kotiottelussa. Tuo maali oli myös ottelun 2-1 –voittomaali ja syntyi ottelun 78. minuutilla ”Etskun” tultua kehiin kymmenen minuuttia aiemmin Matti Lammen tilalle. Debyyttinsä Ykkösessä ”Etsku” teki 25.8. vierasottelussa oululaista Tervareita vastaan. TP-Seinäjoki haki tuolloin pinnat Oulusta numeroin 3-1.Seuraavalla kaudella ”Etsku” pelasi Ykkösessä 16 ottelua maalaten kauden lopulla VG-62:ta vastaan. Kaudelle 2003 lapualainen palasi kotikaupunkiinsa ja auttoi 12 maalillaan Kolmosessa pelanneen Virkiän sarjanousuun. Kaksi seuraavaa kautta ”Etsku” pelasi Kakkosta Virkiässä ennen kuin lähti Kemiin opiskeluittensa takia. Kemissä maalitykki on opiskellut fysioterapeutiksi pelaten siis viime kauden kemiläisten ykkösnyrkissä. Viime kauden maalisaldoksi muodostui kymmenen maalia, joista valitettavasti hattutempullinen syntyi juuri TP-Seinäjoen verkkoon Keskuskentällä matsissa, jonka kemiläiset veivät nimiinsä numeroin 4-2. Aiemmin kauden aikana PS Kemi hävisi TP-Seinäjoelle sarjamatsin kotonaan 1-0, mutta pudotti vastaavasti TP-Seinäjoen Suomen Cupista lukemin 3-0 Sauvosaaressa.
Takaisin uutisiin