FC Haka on iso haaste
FC Haka on iso haaste Uuteen Kakkosen kauteen valmistautuva TP-Seinäjoki aloittaa treeniotteluiden sarjansa äärimmäisen kovalla testillä. Yhteistyötä seinäjokelaisten kanssa tehnyt Veikkausliigan FC Haka saapuu tiistaina Areenaan erittäin kovalla ryhmällä.Ottelu tulee Thomas Dunnen valmennuksessa toisen kautensa aloittavalle nuorelle joukkueelle varsin varhaisessa vaiheessa. Dunnen tarkoitus oli viedä joukkuetta tammi-helmikuu ilman pelejä treenamiseen keskittyen.Tällaisen ottelun saaminen Seinäjoelle ei ole kuitenkaan ihan jokapäiväinen juttu, joten seuran johdossa haluttiin tarjota paikalliselle yleisölle mahdollisuus nähdä paitsi FC Haka ja jälleen hieman uusiutunut kotijoukkue, myös TP-Seinäjoesta Hakaan siirtyneet Toni Lehtinen ja Ville Pajula tosi toimissa.”Vaikka ajankohta ei olekaan paras mahdollinen, päätimme järjestää ottelun FC Hakan tarjouduttua vierailemaan Seinäjoella. Tämä on hieno ele Olli Huttuselta ja FC Hakalta meitä ja erityisesti maakunnan jalkapalloyleisöä kohtaan”, kiittelee TP-Seinäjoen toiminnanjohtaja Hannu Huilla.On aivan selvä juttu, että TP-Seinäjoki lähtee matsiin melkoisena altavastaajana. Sivussa on paljon pelaajia, eikä joukkue ole vielä aivan lopullisessa muodossaan, sillä muutaman pelaajan kanssa neuvotellaan edelleen sopimuksista.FC Haka puolestaan tulee Seinäjoelle kovalla ryhmällä. Poissa kokoonpanosta ovat viime kauden kolhujaan parantelevat Jarkko Okkonen, Mikko Innanen ja Petri Viljanen. Sen sijaan ulkomailta ammattilaissopimusta hakenut Toni Lehtinen on mukana, kutenmyös huikea pallotaituri, Valeri Popovitch.On sinällään mielenkiintoista, että TP-Seinäjoki ja FC Haka eivät ole koskaan pelanneet virallista ottelua keskenään. Joukkueet toki kohtasivat syksyllä 2004, jolloin molempien kausi venyi Suomen Cupin merkeissä. FC Haka kutsui tuolloin TP-Seinäjoen vieraakseen loistavalle Tehtaankentälle, missä pelattiin harjoitusottelu ennen kuin TP-Seinäjoki kohtasi kotiottelussaan edesmenneen AC Allianssin ja FC Haka Käpylän Pallon. TP-Seinäjoki putosi vantaalaisia vastaan FC Hakan edettyä välieriin saakka. Keskinäisessä treenimatsissa valkeakoskelaiset olivat varsinkin ensimmäisellä jaksolla teräviä. FC Haka siirtyi nopeassa tahdissa 5-1 –johtoon, mutta toisella puoliajalla oranssinututkin saivat hieman pelijuonesta kiinni. Loppunumerot kirjattiin hienoissa olosuhteissa isännille 7-3. Isäntien maaleista tuossa ottelussa vastasivat hattutemput tehneet Jarno Mattila ja Mika Nenonen, sekä Janne Salli. Pruukilaisten osumista kaksi merkittiin nyt VPS:ssa pelaavalle Jyrki Saranpäälle ja yksi Jari-Pekka Luomalle.Ottelu alkaa tiistaina Seinäjoki Areenassa klo 16.30.
Takaisin uutisiin