Hankkeet hyvässä myötätuulessa

Hankkeet hyvässä myötätuulessa TP-Seinäjoki sai kahdelle hankkeelleen mukavasti tukea Veikkauksen tukirahoista, joita jakoivat Nuori Suomi ja Opetusministeriö. Seura esitti kaksi hakemusta ja sai molemmille hankkeilleen maksimimääräisen 3000 euron tukipotin.”Todella hieno homma, että näin kävi. Molemmat projektit ovat tärkeitä ja ovat oikeastaan olleet koko ajan kytemässä”, kertoo seuran toiminnanjohtaja Hannu Huilla.”Toinen projekteista on nimeltään Take, eli Taitokoulutoiminnan kehittäminen ja toinen puolestaan Laava, eli Laatua valmennukseen. Taken tavoitteena on paitsi syventää yhteistyötä muiden lajien kanssa tällä alueella alle 12-vuotiaiden toiminnassa myös kehittää toimintaa kokonaisuutena. Seinäjoen Paini-Miehet, Crocodiles ja Seinäjoen Urheilijat ovat tässä puuhassa yhteistyössä kanssamme”, kertoo Huilla projektista, josta huolehtii Pekka Lehtinen.Take –puuhat ovat käytännössä jo alkaneet ja jatkuvat tämän projektin puitteissa aina ensi syksyyn saakka.Laava-projekti on pitkälle seuran junioripuolesta vastaavan Asko Ristimäen harteilla. ”Siinä pyritään kehittämään seuran valmennustyötä. Yritämme nostaa laatua ja tietoisesti lisätä informaatiota omille junioreille valmennuksesta. Lisäksi pyrimme lisäämään tietoa pelaajien vanhemmille ja saada valmentajakerhon toimimaan aktiivisesti”, selvittää Huilla.Laavan puitteissa on luvassa koulutusta ja entistä parempaa sisäistä ja ulkoista tiedottamista seuran valmennustoiminnasta.Myös Vaasan Piirin muutamat muut jalkapalloseurat saivat tukea omiin projekteihinsa. Ainakin IK, VPS-juniorit, VIFK ja Karhu saivat euroja omiin hommiinsa.”Selvästi huomasi, että seurat olivat olleet aktiivisina Palloliiton tiedotettua tästä hakuprosessista. Yhteensä hakemuksia oli jätetty kaikista lajeista 2070. Tänne PLU:n alueelle rahaa tuli yhteensä 111 000 euroa. Hyväksyttyjä hakemuksia oli meidän alueeltamme 84 kappaletta”, selvitti Huilla.Ison kiitoksen Huilla halusi antaa myös hakuprosessissa mukana olleelle Petteri Kokolle, jonka käsialaa olivat hankehakemukset.