Homma maistuu Kujalalle
Homma maistuu Kujalalle TP-Seinäjoki teki Vaasan Palloseuran liigajoukkueen kanssa yhdessä erittäin poikkeuksellisen ja ainutlaatuisen ratkaisun palkatessaan yhteisen maalivahtivalmentajan. Seurat pestasivat TP-Seinäjoen kasvatin,Jari Kujalan, päätoimiseksi valmentajaksi maalivahdeilleen.Kujala on ehtinyt toimia työssään nyt noin kolme ja puoli kuukautta. Maku suussa on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla.- Tämä maistuu juuri sille, mitä olen halunnutkin tehdä. Olen valmentanut kohta kymmenen vuotta ja nyt saan tehdä hommaa ensimmäisen kerran päätoimisesti. Homma on toiminut tähän saakka erinomaisesti, eikä päällekkäisyyksiä ole tullut kuin yhden ainoan kerran. Vaasassa me treenaamme pääasiassa iltapäivisin ja kun mennään kesärytmiin, treenit ovat aamulla kymmeneltä. Seinäjoella treenit ovat iltaisin ja näin ehdin molempiin. Kesäaikaan ehdin vielä käymään kotona syömässäkin välissä, iloitsee ”Kuikku”.Jarilla on valmennuksessa yhteensä kuusi maalivahtia edustusjoukkue ja B:n SM-tasolla. VPS:n maalivahdit ovat Henri Sillanpää, Janne Ahola ja Benjamin Slotte. TP-Seinäjoen veskareista Tero Kinnunen, Matti Tervasmäki ja Tobias Mäki ovat pääsääntöisesti ne, joita Jari valmentaa. Toki maalivahtitreeneissä näkyy muitakin veskareita tämän tästä.- Tärkeintä tässä hommassa on se, että molemmat seurat halusivat tätä. Kaikki hyötyvät tästä kuviosta. Ajatuksena oli, että saataisiin seurojen välille muutakin yhteistyötä. Benjamin Slotten pelaaminen B-junnujen SM-sarjassa on nyt osa tätä ja tavallaan se, että VPS otti Janne Aholan kakkoseksi on myös samaa kuviota, jatkaa Jari.Jarin valmennettavista selkeä ykkönen on tietenkin VPS:n edustusjoukkueen maalivahti, Henri Sillanpää.- Siihen tähdätään, että ”Henkkakin” kehittyy edelleen. Hänen työmoraalinsa on aivan valtava ja jos joka harjoituksessa pystyy edes jotakin tekemään, ei kehitykselle ole olemassa mitään esteitä. Janne puolestaan kasvaa siinä rinnalla. Jo kolmen kuukauden aikana on ollut näkyvissä selvää kehitystä hänen kohdallaan. Suuri syy siihen on se, että hän on nyt saanut pelata viisi täyttä peliä. Esimerkiksi Tampere Unitedia vastaan liigacupissa Janne haki varmasti enemmän keskityksiä kuin koko viime kaudella yhteensä. Pelinlukeminen ja viivalta ulostuleminen ovat kehittyneet selvästi, luettelee Jari analyyttisesti.- ”Benkulle” se on ollut vielä kovempi koulu jo pelkästään iän takia. Hänellä on kuitenkin sama tilanne kuin Jannellakin, eli pelien kautta sitä tajua tulee. Siinä on alle sekunti aikaa avata sen jälkeen kun pallo on hyppysissä. Sellaista ei voi opettaa treeneissä, vaan se tulee pelitilanteesta, lisää Jari.Seinäjoen trion kanssa työtä riittää myös. Tero Kinnusesta Jarilla ei ollut paljonkaan kokemusta ennen kuin mies tuli Tampereelta TP-Seinäjoen luukulle.- Olin kuullut pelkästään positiivisia asioita hänestä etukäteen. Hän on jo nyt osoittanut olevansa hyvää Kakkosen tasoa, eikä ole mitään syytä, etteikö hän voisi vielä jatkossa pelata ylempänäkin. Motivaatiotaso on erittäin hyvä ja se on tärkeää. Tobiaksen ja Matin kohdalla tilanne on se, että pelejä on saatava. Viime kaudella minuutit olivat kortilla, eikä niitä välttämättä edustusjoukkueessa nytkään tule paljon. On katsottava, että mistä niitä sitten löytyy. Tuleeko niitä A-junioreissa, Kolmosessa vai jossain muussa Kakkosen joukkueessa. Voisi kai toivoa, että jollekin Kakkosen joukkueelle tulisi tilanne, jossa he tarvitsisivat maalivahtia, naurahtaa Jari.Jo tähän mennessä on Passatin mittariin tullut 10 000 kilometriä alkuvuodesta. Se on kohtuullisen paljon kun ajatellaan, että niiden kilometrien lisäksi Jari on reissannut vielä VPS:n kanssa bussilla vierasotteluihin.- Kaikki TP-Seinäjoen kotimatsit olen paikalla ja sen lisäksi VPS:n koti- ja vieraspelit. Aika lailla tulee maita ja mantuja katseltua tällä kaudella. Ei siinä sinällään mitään, Passat osaa jo melkein omin voimin Vaasaan, naurahtaa Jari.Vaasan Palloseura aloittaa Veikkausliigakautensa viikkoa ennen kuin TP-Seinäjoki starttaa Kakkosen Lohko C:n kamppailuihin. Pääsiäisenä joukkueet olivat vastakkain Mustasaaressa VPS:n voittaessa 2-0.- Se oli kyllä aika outo tilanne. Tunnelma oli itselläni melko erikoinen. Siinä tavallaan yritti mielessään koko ajan jäävät itsensä ja katsella pelin sisällä hyviä suorituksia. Tietenkin seurasin pääasiassa maalivahteja, eli Jannea ja Teroa. Ei tarvinnut sillä tavalla olla kummankaan puolella, vaan saattoi hyvin seurata hyviä suorituksia. Kai se oli hieman ennakkoon odotettavissa, että VPS tekee maaleja, mutta maaliton tasapelihän olisi itselleni ollut tietenkin se paras juttu. TP-Seinäjoen puolustuspelaaminen oli kuitenkin erittäin hyvää. Uskon, että se peli kyllä palveli molempia, selvittää ”Kuikku” fiiliksiään ottelun tiimoilta.Lauantaina saattaa VPS:n riveissä olla neljä TP-taustaista pelaajaa kehissä. Paljon riippuu siitä, miten keskikenttäpelaaja Jyri Hietaharjun akillesjänne ja maalivahti Henri Sillanpään polvi voivat. Mikäli ”Jylppy” pystyy pelaamaan ja Sillanpää on sivussa, on siinä jo kaksi entistä pruukilaista kehissä Jannen päästessä maaliin. Sen lisäksi sekä Jyrki Saranpää, että Ville Ylinen ovat hyvin esillä peliaikaa jaettaessa.- Toivon mukaan kaikki pääsevät pelaamaan. Olisihan se hieno homma, sanoo Jari, joka seuraavan kerran miettii Postin hommia joulukuussa.- Siihen asti mennään näin ja toivon, että kuvio toimii kaikkien mielestä sen verran hyvin, että saan jatkossakin keskittyä’ tähän puuhaan.- Se on vielä ihan pakko sanoa, että monet eivät edes käsitä, mitä maalivahtivalmentaja tekee. Aika moni kuvittelee, että olen vain siellä sivurajalla fläppitaulun kanssa, mutta ei se ihan niin mene. Joka treenissä lauon itse 300-400 laukausta maalivahdeille ja nyt on ”Henkan” kanssa treenattu hiukan ekstraa, eli laukauksia on tullut sellaiset 600 pelkästään hänelle yhtä treeniä kohti. Polvi leikattiin tuossa jokin aika sitten ja nyt se alkoi hieman oireilla. Tosin hyvää on se, että ei tässä erikseen tarvitse enää lenkille mennä kun tuon verran jysii pojille, virnistää Jari.Kuten aiemmin tuli jo todettua, homma on toiminut mainiosti ja sopii toivoa, että sama tahti jatkuu koko kauden ajan.
Takaisin uutisiin