Joulukalenterin luukku no 12
Joulukalenerin luukusta no 12 esiin marssii viime kaudella Kakkosen Lohko C:n maalintekijätilaston voittanut seuran oms ksdvstti, eli Joonas "Lepa" Lepistö.
Vuosimallin 1998 nuorukainen on oivallinen osoitus siitä, että pelaajapolku on Seinäjoella kunnossa.
Nuoremmissa junnuissa "Lepa" pärjäsi SM-tekniikkakisoissa aivan huikealla tavalla. Nouseminen nykyiselle hienolle tasolle kesti oman aikansa kolhujenkin vuoksi.
Viime kaudella kuitenkin maaleja alkoi tulla kuin liukuhihnalta ja erinomaiset otteet Kakkosessa toivat myös palkinnon kauden viimeisissä liigamatseissa nuorukaisen tehtyä debyyttinsä oman kylän seurassa.
"Lepan" esimerkki on loistava malli siitä, että kyllä meillä on mahdollisuuksia ponkaista vaikka kuinka korkealle.
SJK:n edustusjoukkueen omavaraisuusaste on noussut viime aikoina merkittävästi, sillä myös VPS:sta palannut Aatu Kujanpää on samaa vuosimallia Joonas Sundmanin tavoin. Vielä kun listalle lisätään Tero Mäntylä ja vielä jatkoaan miettivä Jesse Sarajärvi, sekä Joona Lautamaja, niin ryhmässä on paljon tuttuja oman kylän kasvoja.