Joulukalenterin luukku No 12
Tämän päivän joulukalenterin luukku on numero 12. Sen takaa sitten löytyy kuvaa 1970-luvun kauden päätöstilaisuudesta.
Jos muisti oikein toimii, niin silloin näitä tilaisuuksia vielä järjestettiin pikkuisen pienemmissä ympyröissä kuin nykyisellään.
Tämä nyt tuli esiin siksi, että pitkästä aikaa SJK-juniorit oli pakotettu vaihtamaan kauden päätöstilaisuuden estradiaan pitkään erinomaisesti palvelleen Törnäväsalin jäätyä pieneksi mustakultaiselle perheelle, joka on kasvanut kohtuullisen suureksi.
Päättyneellä kaudellahan SJK-junioreiden lisenssimäärä ylitti ensimmäistä kertaa seurahistoriassa 600 pelaajan rajan.
Tänä vuonna siis pidettiin kauden päätöstilaisuus ensimmäistä kertaa Seinäjoen Ravikeskuksen tiloissa. Tilat riittivät hyvin, mutta ei siellä nyt mitenkään ylenpalttisen väljää ollut. Saapa nähdä, mikä on tilanne vuoden-parin kuluttua.