Joulukalenterin luukku no 2
Kalenterin kakkosluukun takaa löytyy koko suomalaiselle futisväelle kovin tuttu kasvo, Keith "Keke" Arsmtrong. TP-55:llä ja SJK:lla on monta yhteistä askelta "Keken" kanssa, sillä ensimmäisen kerran reitti kulki samaa polkua jo 80-luvun lopulla, jolloin "Keke" oli mukana nostamassa TP-55:ttä I divisioonaan vuonna 1989. Britti oli tuolloin joukkueen paras maalintekijä yhdessä Andrew Dixonin kanssa kummankin viimeisteltyä kahdeksan maalia.
Seuraavaksi "Keke" tuli Seinäjoelle pelaamaan kesken kauden 1990. Hän debytoi silloin ensimmäisenä ulkomaalaisena ns. suomalaisstatuksella ja näin loukkaantumisista kärsinyt joukkue sai pelimiehen kehiin vierasottelussaan suursuosikki PPT:ta vastaan vieraspelissä.
Ei loppunut yhteinen taival vieläkään, vaan Rovaniemellä valmentanut "Keke" palasi Seinäjoelle ja Kakkoseen TP-55:n koutsiksi vuonna 1995 nostaen joukkueen ensin Ykköseen ja heti perään Veikkausliigaan vuonna 1996.
EIkä se juttu päättynyt siihenkään, vaan kun ammattimiestä tarvittiin, sellainen löytyi nyt liigassa pelaavan SJK:n urheilutoimenjohtajaksi. Tuon pestin jälkeen "Keke" siirtyi ensin Ilvekseen ja nyt Valkeakoskelle FC Hakaan, minne reitti vei myös TP-55:stä kaudeksi 1998.