Kaima-TP parempi Torniossa

Kaima-TP parempi Torniossa TP-47 – TP-Seinäjoki 2-0 (2-0)13 min 1-0 Jari Hasa45 min 2-0 Jari HasaTappioitta Ykkösen pohjoislohkossa jatkava TP-47 ei antanut TP-Seinäjoen yllättää itseään Pohjan stadionilla, vaan otti kotivoiton Jari Hasan kahdella ensimmäisen puoliajan maalilla.Ottelu oli vieraiden kannalta kova, sillä Petri Niemeltä murtui avausjaksolla puskutilanteessa nenä ja lisäksi Mika Kallio, Mika Hiekka ja Toni Lehtinen saivat kovan tällin jalkaansa. Vielä kun vakiokokoonpanosta puuttuivat mahdollista jalan rasitusmurtumaa poteva Petri Huttu, takareisivammainen Matti Lampi ja Tampere Unitediin ainakin tilapäisesti palannut Jussi Kotilahti, olivat jo lähtökohdatkin otteluun hankalat."Ensimmäinen jakso mentiin aika puolustusvoittoisesti Tornion pillin mukaan, mutta toisella päästiin paremmin mukaan ja peli tasoittui", valmentaja Jari Kujala kertoi.Itse asiassa TP-Seinäjoki oli tauon jälkeen joukkueista lähimpänä maalintekoa, sillä Toni Lehtinen pääsi tinttaamaan läheltä Ville Ylisen keskitykseen, kuitenkin mv. Ilkka Siitosta päin.Oranssipaidat ovat nyt pelanneet puolet runkosarjasta ja kohdanneet kaikki vastustajat kertaalleen."Romahdusta ei ole tullut missään ottelussa, tässäkin pelattiin loppuun asti tosissaan", TP:n alkukauteen kaiken kaikkiaan suhteellisen tyytyväinen Kujala totesi.