Kauden pohjanoteeraus GBK:ta vastaan
Kauden pohjanoteeraus GBK:ta vastaan TP-Seinäjoki – GBK 0-4 (0-1)05 min 0-1 Timo Peltola60 min 0-2 Timo Peltola63 min 0-3 Toni Korhonen90 min 0-4 Tom BjörkgrenPuolustuspään loukkaantumisten runtelema, erityisesti Mika Hiekan poissaolosta kärsinyt TP-Seinäjoki karahti pahasti kiville lauantain kotiottelussa GBK:ta vastaan. Sen myönsi suoraan myös valmentaja Jari Kujala."Tämä oli kauden pohjanoteraus. Tähän asti on ollut tasaista, mutta nyt romahdettiin. Ei ole mitään selitettävää, GBK oli vahvempi. Ei saatu omaa peliä käyntiin", Kujala tunnusti.TP kylläkin hallitsi avausjaksoa, mutta vain näennäisesti. Todelliset tekopaikat olivat kortilla, Sergei Bragin tosin väläytti parilla hyvällä laukauksella. Oranssipaidat yrittivät korkeilla palloilla murtaa GBK:n puolustusta, mikä oli tuhoon tuomittua varsinkin kun kaksinkamppailuissa vieraat olivat järjestään voimakkaampia.Kokkolalaiset tekivät ottelussa murhaavalla teholla maaleja tilanteisiinsa nähden."Ei ollut meidänkään paras peli, mutta paikat käytettiin hyväksi. 0-4 on kuitenkin liian paljon tilanteisiin nähden", GBK:n valmentaja Grigori Jevtushenko arvioi.GBK oli saanut Ruotsista riveihinsä mm. aikanaan Jarossa maaleja sylkeneen Timo Peltolan. Peltola kohosikin vieraiden sankariksi tekemällä kaksi ensimmäistä osumaa ja syöttämällä viimeisen.Jo viidennellä minuutilla Peltola pääsi täysin vapaasti puskemaan Toni Korhosen keskityksen sisään TP:n puolustuksen antaessa löysää.Toisessa maalissa Peltola pelasi itsensä hienolla seinällä läpi ja laukoi J-P Kivimäen haaroista 0-2. Muutama minuutti tästä ja Korhonen sai sijoittaa vapaasti maalinedustalta Pekka Kainun päätyrajalta lähteneen syötön sisään.Viimeisessä osumassa Peltolalla oli mahdollisuus hattutemppuun, mutta mies siirsi sivuun Tom Björkgrenille, joka sai pistää metristä tyhjiin pelikellon jo näyttäessä täyttä aikaa.