Kausi käyntiin salilla
Kausi käyntiin salilla TP-Seinäjoen edustusjoukkue kokoontui uuden päävalmentajansa, Thomas Dunnen, johdolla ensimmäiseen tapahtumaansa lauantaina Nurmon liikuntahallille.Joukkueen uusi voimavalmentaja, Petra Stenman, jakoi paikalle tulleille 20 pelaajalle ohjelman ja opasti pelaajia liikkeiden tekemisessä. Punttisali alkaa tulla nuorisolle tutuksi tiiviiseen tahtiin.Joukkueenjohdossa on tapahtunut myös muita muutoksia. Pekka Lehtinen jatkaa edelleen huoltopuolen monitoimihöylänä, mutta joukkueenjohtajaksi on siirtynyt kengät naulaan ripustanut Pasi Oksanen.Junioreista mukana olivat viime kaudella B-nuorten SM-sarjassa erinomaisesti pelanneet Rami Sariola, Anssi Syrjämäki, Topias Mäki, Matti Tervasmäki, sekä Jere Jääskeläinen ja Ville Pajula. Viime kaudella pääosin A-junioreissa pelanneet Johannes Saranpää ja Pekka Väänänen olivat mukana yhdessä Kauhajoelta ryhmään liittyneen Nuutti Panulan ja Nurmon Pallosta tulleen Vesa Kujanpään kanssa.Viime kaudella edustuksessa pelanneista Vesa Kivimäki, Matias Lampinen, Jari Ruotsalainen, Henri Salo, Jarkko Mäki-Maunus ja Janne Ahola tutustuivat myös liikesarjoihin yhdessä sivusta seuranneen vemppaosaston kanssa. Tuomo Nuojua, Petri Niemi, Tero Mäkipelkola ja Mikael Muurimäki olivat mukana seuraamassa tilanteen kehittymistä.
Takaisin uutisiin