Ketonen liikaa isännille
SJK-juniorit – VPV 0-4 (0-0)52 min 0-1 Jeremias Ketonen 81 min 0-2 Jeremias Ketonen84 min 0-3 Jeremias Ketonen90 min 0-4 Jeremias KetonenJunnukasvatuksensa IFK Vasan väreissä saanut Jeremias Ketonen osoittauti liian liukkaaksi SJK-junioreille Suomen Palloliiton Vaasan Piirin Vitosen kamppailussa Ylistaron Keskuskentällä.Sarjajohtaja Vaasan Pallo-Veikot joutui kuitenkin tekemään yli 80 minuuttia töitä hartiavoimin kaataakseen aiemmin sarjapaikkansa varmistaneen kotijoukkueen, sillä tauolle mentiin maaleitta.Ensimmäisen maalinsa Ketonen teki 52. minuutilla ja loput kolme viimeisen kympin aikana. Näin kaikki vaasalaisten osumat kirjattiin nuorelle pelimiehelle.SJK-junioreiden kauden viimeinen kotiottelu pelattiin tälläkin kertaa Ylistarossa hyväkuntoisella kentällä. Paikka ensi kauden Vitoseen on jo varma, joten kauden viimeisessä ottelussa on mahdollisuus pyrkiä piinaamaan toista vaasalaisjoukkuetta, Suvilahden Sisua, jonka pelityyli Raviskalla ei todellakan ollut mitenkään reilun pelöin hengen mukaista.