Komiaa yhteistyötä kolmikantaisesti
Komiaa yhteistyötä kolmikantaisesti
SJK-juniorit, SJK:n edustus ja Toukolanpuiston ala-asteen oppilaat viettivät perjantain aamutunteina mukavaa yhteisoloa Wallsport Areenassa. Opilaita oli saapunut paikalle noin 130.
Idea päivän toteutuksesta lähti kaupungin säästötoimenpiteistä ja opettajien lomautuksista. Idean isänä toimi seuran juniorivalmentaja Oskari Haanpää, joka toimii seuran 04-ikäluokan valmentajana ja oli mukana myös päivän toteutuksessa.
Osalla opettajista oli lomautuspäivä tai säästövapaa perjantaina, joten seura tarjosi koulun oppilaille mahdollisuuden viettää liikunnallinen päivä Wallsportissa.
Paikalla oli myös SJK:n päävalmentajan Simo Valakarin johdolla peräti 12 edustusjoukkueen pelaajaa ohjaamassa lapsille valmennuspäällikkö Kari Kiviluoman suunnittelemia liikunnallisia rastitehtäviä ja temppuratoja.
Tällaisille liikuntapäiville on varmasti myös jatkossakin tarvetta ja kysyntää. Niin lapset kuin paikalla olleet opettajat sekä valmentajat olivat päivän antiin erittäin tyytyväisiä.
– Tämä on seuran ja koulun välistä yhteistyötä parhaimmillaan, myähäili myös seuran toiminnanjohtaja Hannu huilla. Äänensävystä päätellen vastaavaa saattaa hyvinkin olla luvassa tuonnempanakin.