Kykykouluille pelejä
Kykykouluille pelejä Suomen Palloliiton Vaasan piirin alueella tullaan pelaamaan kykykoulujen keskinäisiä otteluita kaudella 2008. Tarkoituksena on saada lahjakkaat pelaajat pelaamaan vastakkain ja nostaa samalla kykykoulutoiminnan tasoa. Lisäksi näiden otteluiden avulla saadaan kautta pidemmäksi ja pelaajatarkkailu piirijoukkuetoimintaan mahdollistuu.Mukana ovat kaikki viralliset kykykoulut 12-13 –vuotiaissa. Mukaan on valittu myös ”Tim Sparv” –kykykoulu, jossa pelaavat pienempien seurojen pelaajat, joiden omasta seurasta ei löydy joukkueellista pelaajia.Ensimmäinen turnaus pelataan keskiviikkona 2. huhtikuuta joko 7 v 7 tai 9 v 9. Ottelut kestävät 2 x 30 minuuttia ja tapahtuma on turnausmuotoinen siten, että jokainen kykykoulu pelaa kaksi ottelua. Sarjataulukoita ei pidetä. Pelitapahtumiin on tarkoitus nivoa mukaan myös koulutusta sekä pelaajille, että valmentajille.Jatkossa ohjelma jatkuu siten, että syyskuussa on yksi pelitapahtuma, marras-joulukuussa toinen ja tammi-huhtikuussa kaksi tapahtumaa. Näin saadaan piirin alueelle yhteensä neljä turnausta kaudessa.