Lisävahvistuksia ei hankita

Lisävahvistuksia ei hankita TP-Seinäjoki ei hanki vahvistuksia siirtoajan umpeutuessa ensi viikon torstaina.Seuran hallitus pitää tärkeänä pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaamisen, mikä nykyisessä parantuneessakaan taloustilanteessa ei salli kulujen kasvattamista. TP ei halua lähteä mukaan joidenkin seurojen harrastamaan taloudelliseen riskinottoon."Ykkösen sarjapaikan säilyttäminen on ollut keväästä asti kauden päätavoite ja on sitä edelleenkin, muttei hinnalla millä hyvänsä", urheilutoimenjohtaja Asko Ristimäki toteaa.Myöskään urheilullisella puolella ei ole pakottavaa tarvetta uusien pelaajien hankkimiseen."Vierasvoitto Rovaniemellä osoittaa, että tässä joukkueessa ja näissä pelaajissa on potentiaalia ja heihin luotetaan myös jatkossa", Ristimäki kertoo.