Maalirikas tasapeli Varkaudessa

Maalirikas tasapeli Varkaudessa
Warkaus JK – TP-Seinäjoki 4-4 (2-3)05 min 0-1 Alex Lopez22 min 0-2 Alex Lopez26 min 0-3 Vesa Kivimäki38 min 1-3 Tomi Airaksinen (rp)40 min 2-3 Jussi Markkanen55 min 2-4 Alex Lopez78 min 3-4 Tomi Airaksinen (rp)87 min 4-4 Tomi AiraksinenTP-Seinäjoki palasi pisteiden makuun Kakkosen itälohkossa, vaikka tasapeli Varkaudessa maistui enemmänkin tappiolta oranssipaitojen menetettyä 0-3- ja 2-4 -johtonsa.TP alku oli todella väkevä, sillä alle puolessa tunnissa vierasjoukkue oli iskenyt kolme maalia WJK:n verkkoon. Kenttäpelissä kotijoukkuetta edellä olleiden oranssipaitojen kohtaloksi kuitenkin koitui molempien jaksojen viimeiset kymmenen minuuttia, joiden aikana Varkaus teki maalinsa.Alex Lopez hääri TP:n maestrona hattutempullaan, ensimmäiseen osumaan Pasi Oksanen antoi loistavan ristipallon ja kahdessa muussa chileläinen veivasi WJK:n puolustuksen yksin solmuun. B-ikäiset Ville Pajula ja Jere Jääskeläinen tekivät lauantaina debyyttinsä edustusjoukkueessa.TP:n valmentajana ottelussa toimi Jari Kujala. Seura ja Veli-Matti Latosaari sopivat viikolla, että Latosaari jättää tehtävänsä edustusjoukkueen peräsimessä. Latosaari ilmoitti jo aiemmin, ettei käytä sopimuksessaan olevaa optiovuotta ja jatka TP:n luotsina enää ensi kaudella. Kujala vastaa pelin johtamisesta myös sarjakauden päättävässä LehPa-ottelussa sekä mahdollisesti cup-ottelussa Allianssia vastaan.TP-Seinäjoki: Ulvila (v), Oksanen (v), Nuojua, Lehtinen, Asuintupa, Mäkipelkola (83. Jääskeläinen), Ylinen, Saranpää, Pekkanen, Lopez (73. Leppänen), V. Kivimäki (55. Pajula)