Makea voitto Vaasasta

Ottelu alkoi SJK-j:n kannalta tosi hyvin, syötöt löysivät omia pelaajia ja tilanteita syntyi. Peli oli mukavaa katseltavaa, kun pallo kulki mukavasti ja pelaajat liikkuivat.

Ottelun avausmaali syntyi melkoisen tilanneryöpyn jälkeen. Keskitys maalille, pusku tolpaan. Siitä pallo takaisin kentällä ja taas sijoitus, nyt toiseen tolppaan ja vielä kerran ja 0-1. Voisi se helpomminkin ehkä mennä…

Maalin jälkeen VPS-j pääsi paremmin peliin ja heidän pidemmät linjan yli-syötöt aiheuttivat jonkun verran vaikeuksia SJK-j puolustuslinjalle. Tällaisesta syntyi myös 1-1 tasoitusmaali. Jakson loppua kohti SJK-j sai taas paremmin pelistä kiinni, mutta johtomaalin joukkue sai tehtyä vasta puoliajan jälkeen.Toisen jalkson alku oli ehkä se pelin paras vaihe pelistä. Tapahtui todella hyviä asioita kentällä ja peli oli kontrollissa. Kaksi maalia kymmeneen minuuttiin ja oltiin numeroissa 1-3. Koko ajan tuli lisää tilanteita tasaisin väliajoin. Kunnes taas pallo linjan yli, johon VPS-j:n pelaaja ehtii ensimmäisenä, harhauttaakaksi SJK-j:n pelaajaa, syöttö maalin eteen ja lukemat 2-3.

Mutta ei hätää, peli jatkui ja tehtiin vielä pari maalia 2-4 ja 2-5.Pikkuisen oltiin enemmän kuskin paikalla ja se näkyi lopputuloksessa.

Kokonaisuutena hyvä esitys, ehkä vähän liikaa pelin taso vaihtelee ihan saman puoliajankin sisällä.Silloin, kun tehdään omat liikkeet ja ajoitukset kunnolla niin syöttöpeli kulkee mallikkaasti, mutta heti kun vähän jätetään tekemättä niin hommat vaikeutuvat. Sitä palloa nopeampaa pelaajaa ei ole vielä löytynyt….

Vielä yksi peli kevätkierroksella jäljellä su 29.6 ja vastassa kotikentällä RoPS.