Musta 97 lujilla Kraftin kanssa
Musta 97 lujilla Kraftin kanssaRaviradan aaltoileva nurmi ei tarjonnut parasta mahdollista pelialustaa taitavaa syöttöpeliä viime aikojen otteluissaan esittäneelle TP-Seinäjoen D-12 poikien eli ysiseiskojen Mustalle joukkueelle, kun se tiistai-illan auringossa sai vieraakseen FF Kraftin Närpiöstä. Kovan väännön jälkeen pisteet jäivät kotijoukkueelle loppulukemin 4-1 (2-1), mutta aivan viime minuuteille sitä sai jännittää. Voitto merkitsi sitä, että Musta jatkaa yhä puhtaalla pelillä piirin I divisioonaa.Poikia voi lohduttaa, että jo neljän vuoden kuluttua, B-juniori-ikäisenä, he pääsevät harjoittelemaan Prunttimäen jalkapallomuseon viherkentille. Jos hyvin käy, sarjapelejä voi päästä pelaamaan jo muutaman kappaleen kesässä parin vuoden kuluttua. Tämähän armaan kotikaupunkimme liikuntatoimen linja on ollut jo vuosikaudet. Vieraissa pelataan kunnon kentillä, mutta maakunnan pääkaupungissa pelataan perunapeltoa muistuttavilla kentillä. Ei niin pientä paikkakuntaa, jossa ei pääsisi pelaamaan sarjapelejä paremmilla kentillä kuin Seinäjoella. Kaupungin luottamusmiehet ja –naiset ovat varmaan tietoisia siitä, että aikanaan liikuntapaikan rakentamiseen suunnatut rahat on todellisuudessa käytetty niin, että kunnon olosuhteista nauttimisen ulkopuolelle jäävät kaikista nuorimmat eli ne, joita on massoittain. Vain harvat ja valitut pääsevät varovasti astelemaan Prunttimäen luonnonsuojelualuemaisesti vaalitussa puistossa. Mutta jääköön jäkätys kentistä tällä kertaa tähän ja alkakoon stoori siitä, miten ysiseiskojen Musta piti pintansa tomaattipitäjän poikia vastaan.TP aloitti ottelun kokoonpanolla, jossa maalissa oli Henri Kallio-Kurssi, puolustuksessa vastustajien hyökkääjiä isäntämäisin ottein paimentanut kolmikko Nicolas Kotamäki – Ville Viita – Joni Vähämaa, linkkeinä Joonas Sundman ja Matti Lähde, keskikentän pohjalla kova duunari Iiro Kiviluoma, kymppipaikalla kärjen alapuolella Joonas Lepistö ja piikkinä vastustajien puolustuksen lihassa vahva rynnijä Antti Palomäki.Ottelu saatiin alkuun vahvalla otteella, kun ensimmäiset puolitoista minuuttia palloa piti hallussaan vain kotijoukkue. Siitä ote pikku hiljaa kirposi niin, että närpiöläisetkin saivat käsitellä palloa jaloillaan. Illan ainoa Kraft –osuma oli enemmän onnella kuin taidolla tehty, mutta kuitenkin ottelun ensimmäinen. Peliä oli pelattu viisi minuuttia, kun pallo lipsahti maalivahdin hanskojen kautta tolpan juureen väärälle puolelle maaliviivaa. Hetken sitä taidettiin surra, mutta sitten yritys oli taas parempaa.Kun oli kulunut viisi minuuttia Kraftin maalista, oli TP:n vuoro maalata. Antti Palomäki vei pallon hienosti ylös. Hänet vedettiin kuitenkin tylysti kentän pintaan. Onneksi paikalla oli flunssatoipilaana pelannutJoonas Lepistö, joka laukoi lukemiksi 1-1.TP:n 2-1 johtomaalia saatiin odottaa 15. minuutille asti, jolloin Joonas Sundman laittoi pallon sisään tylysti kulmapotkun jälkitilanteessa. Moni isompi pelimies olisi siinä tilanteessa räväyttänyt pallon taivaan tuuliin, mutta Joonaksella oli malttia ja taitoa.Ensimmäisen jakson loppupuolella kentän laidalla peliä seuranneet ehtivät jo huolestua, kun Joni Vähämaa jäi tiukan kaksinkamppailun jälkeen vatsalleen makaamaan. Jälkitilanteessa tullut potku ei ilmeisesti sittenkään osunut päähän, koska Joni itse epäili pelin jälkeen lyöneensä päänsä tantereeseen. Silti maassa makaavan vastustajan tahallinen potkiminen oli ikävä temppu Närpiön pojalta. Jonin tilalle tuliSameli Haapamäki, joka oli hälytetty apuun ysikasien riveistä.Toiselle puoliajalle TP vaihtoi kentälle Mikael Kankaan, joka tuli Joonas Lepistön tilalle. Maalitykki päästettiin näin huilaamaan, jottei rasitus flunssan jälkeen olisi noussut liian kovaksi. Peli pysyi TP:n hanskassa, mutta silti tilanne oli tuskaisen jännittävä. Niin ikään flunssanpoikasta potenut Mikael vaihdettiin jo 17. minuutilla takaisin huilimaan, kun päähänsä kolhun saanut Joni Vähämaa palasi kentälle. Kun ottelun alku oli mennyt laitapakin tontilla, nyt Joni asettui laitalinkiksi. Hyvin liikkuva ja pienestä koostaan huolimatta armottoman kovaa kaksinkamppailuihin heittäytyvä Joni teki myös sillä tontilla hyvää jälkeä. Ottelun ratkaisevilla loppuhetkillä hän sai Kraftin puolustuksen kerta toisensa perään suorastaan helisemään.Ahdinko loppui, kun Antti Palomäki karkasi läpi 27. minuutilla ja laittoi pallon siististi sisään. Kiihkeä, vieraiden pikkukoiruuksilla sävytetty kamppailu sai näin ratkaisun, kun lukemat raviradan vielä ostamatta olevalla tulostaululla olivat 3-1. Kuin pisteeksi i:n päälle, sama Mr. Antti Palomäki päätti rangaista vastustajaa vielä kerran, kun pelikello näytti jo pelatun täydet 30 minuuttia toistakin pelijaksoa. Antti laittoi komeasti irtopallon tolppien välistä. 4-1 voitto oli vähintäänkin ansaittu. Paikkoja oli moninkertaisesti vastustajaan nähden.Jos oli TP:n maalivahti Henri Kallio-Kurssi erinomaisella pelipäällä, samaa voi sanoa Kraftin maalivahdista Jacob Strandista. Ilman Strandia Kraft olisi kärsinyt murskatappion. Syyttä ei TP:n valmentaja Kari Kiviluoma Strandia ottelun jälkeen ylistänyt ”yhdeksi ikäluokan parhaista suomalaismaalivahdeista”.TP-Seinäjoella oli harvinaisen pitkä sairaslista, mutta se ei onneksi näkynyt. Kahdella vaihtomiehellä pärjättiin oikein hyvin. Erityisesti valmennusjohtoa tuntui ilahduttavan Nicolas Kotamäen peli. Nicolas pelasi parhaan pelinsä pitkiin aikoihin. Hänen laidaltaan oli paha yrittää tulla lähemmäs TP:n maalia.Pruukilaisten vastuuvalmentaja Jari Kujala huomautti ottelun jälkeen pojille, että taas kerran omaan peliin uskominen palkittiin. Kun työtä jaksettiin tehdä hyvä taso säilyttäen, saatiin maukas palkinto. Tällä kertaa sitä piti odottaa aivan ottelun loppuminuuteille asti. Jarin mukaan eka jakso alkoi loistavasti, mutta sitten peli tukehtui. Ottelun lopussa vastustaja väsyi TP:n poikia enemmän. Sen tämä ottelu Jarin sanomana osoitti, että vielä ei osata pelata pitkää palloa roiskivien joukkueiden kanssa. ”Hyvä vääntö ja taistelu”, oli Jarin selkeä tunnustus hiestä märille pojille. Erityistunnustuksen vastuuvalmentaja antoi puolustukselle: ”Alakerta saa olla tosi tyytyväinen peliinsä. Hyvä Ville, Sameli ja Nicolas!” Kaiken kaikkiaan Kraft –ottelu oli valmennusjohdon mukaan yksi pelillisesti vaikeimmista käydyistä otteluista, mitä tämä TP:n ikäluokka on milloinkaan pelannut.Ysiseiskojen Mustan joukkueen seuraava kamppailu Palloliiton Vaasan piirin I divisioonassa käydään ensi maanantaina Vaasassa, jolloin vastaan saadaan Vaasan Palloseuran junioreiden Musta.