Musta vierailu Mustasaareen
Musta vierailu Mustasaareen FC Korsholm – TP-Seinäjoki 3-1 (2-0)33 min 1-0 Tom Svarvar40 min 2-0 Tom Svarvar59 min 3-0 Arto Saranpää90 min 3-1 Juho JärvinenRunkosarjan jumboksi jäävä FC Korsholm palautti TP-Seinäjoen tylysti maan pinnalle Ykkösessä ja paljasti samalla karulla tavalla oranssipaitojen haavoittuvuuden viime aikojen pisteputkesta huolimatta. Voiton myötä mustasaarelaiset tarttuivat oljenkorteen suoran putoamisen välttämiseksi, tappio kun olisi tiennyt joukkueelle jo lähes varmaa lähtöä Kakkoseen."Mukana taistelussa ollaan", Korsholman valmentaja Jouni Väkeväinen huokaisi helpotuksesta.TP-luotsi Jari Kujala sen sijaan pettyi omiinsa."Haluton esitys. Harjoituksiakin on löysätty, mutta yritystä ei löytynyt. Kukaan pelaaja ei ollut lähimainkaan tasollaan"Korsholman avausmaali roikkui ilmassa etenkin kun TP:n vasen laita Matti Lampi – Mika Kallio vuoti ensimmäisellä puoliajalla pahemman kerran. Lopulta ansaittu osuma syntyikin Tero Saarelan keskitettyä vapaasti maalin eteen heittäytyneen Tom Svarvarin päähän."Ensimmäisen maalin merkitys tässä ottelussa oli suuri", Väkeväinen totesi.Lisää kylmää vettä tulvi vieraiden niskaan vielä ennen taukoa. Taas keskitys laidasta, jonka siivoamisessa mv. Kalle Luode epäonnistui ja Svarvar ehti jälleen irtopalloon tykittäen sen läheltä verkkoon.Tämäkään ei riittänyt, sillä toisella jaksolla oranssipaitojen alakerran yritykseksi jääneen purun jälkeen Arto Saranpää sai kunnian laukoa viimeisen niitin TP:n arkkuun. Vaihdosta tulleen Juho Järvisen viime sekuntien kavennus oli enää pelkkää kosmetiikkaa.Vierasjoukkueellakin oli kaikesta huolimatta ottelussa muutama hyvä maalipaikka, mutta Sergei Braginin sihti oli täysin kateissa eikä Toni Lehtinenkään onnistunut avopaikassa. Janne Järvisen tilanteen Peter Kauppi selvitti maalillaan loistavasti alanurkasta.