Närä huuli pyöreänä – Tero jännittää

Närä huuli pyöreänä – Tero jännittää Tero Mäntylä on hyvää kyytiä tulossa ainakin pienimuotoiseksi julkkikseksi palloilupiireissä. Kutsu näytille Arsenaliin on aiheuttanut vipinää toimittajien keskuudessa, mutta kotioloissa tilannetta katsellaan jopa hieman ihmeissään.”No, huuli pyöreänä tässä on sivusta seurattu. On se aikamoista touhua kun jo 10-vuotiaita poikia käydään scouttaamassa ympäriinsä”, naurahtaa lentopallossa SM-kultamitaleita SMJ:n väreissä juhlinut Teron isä, Jari.”Ei käyty meikäläistä Kauhavalta kauas hakemassa”, naurahtaa isä-Mäntylä, joka toki pelasi komean uran lentopallokentillä.Teroa on oltu tarkkailemassa monestakin maasta. Viime vuonna kutsu kävi kohtuullisen suureen ruotsalaisseuraan Helsingborg IF:n tarkkailtua nuorukaista. Sittemmin kuvioihin ovat tulleet englantilaisseurat, joista eniten esillä ovat olleet Arsenal ja Charlton Athletic.”En minä oikein edes tiedä, missä ne ovat Teron ensimmäisen kerran huomanneet. Kyllä Arsenalista oli jotain juttuja jo ennen viime vuoden Ballymenan –turnausta”, lisää ”Näränä” paremmin tunnettu Jari, jota myös ”Nakiksi” kutsuttiin lentopallopiireissä. Kyllä jännittääSiinä missä isä-Jari on huuli pyöreänä, myöntää nuori mies, että häntäkin jännittää. Jos ei nyt ihan tolkuttomasti, niin omalla laillaan kuitenkin.”No, kyllä jännittää. Ei nyt ehkä ihan niin paljon kuin jännitti ennen ensimmäistä maajoukkuepeliä. Silloin kyllä jännitti aika paljon kun kutsu tuli. Enemmänkin tässä on sellainen tunne, että on hieno lähteä katsomaan, millaista homma on siellä. Siellä on paljon ulkomaalaisia pelaajia ja hauska nähdä, miten itse sopeutuu porukkaan”, miettii Tero tilannetta.Ei reissu Terolle suinkaan ensimmäinen ole, sillä viime vuonna hän kävi yhdessä FF Jaron Daniel Fellmanin ja VPS:n Benjamin Slotten kanssa skånelaisen Helsingborgin vieraana.”Siellä en kyllä ymmärtänyt mitään, eivätkä ymmärtäneet kaksi muutakaan, vaikka heidän äidinkielensä onkin ruotsi”, naurahtaa Tero muistellessaan Svedulan keikkaa.Moni ihmetteli miten Tero valitsi jalkapallon, vaikka isä-Jari on pitkän linjan lentopallomies. Perheen sisällä asiasta ei kuitenkaan tarvinnut edes neuvotella, vaan asia oli aivan kristallin kirkas kaikille.”Ensinnäkin lentopallo on liian löysää. Jalkapallo on monipuolisempi laji ja siinä on tekeminen vapaampaa. Vaikea ihan tarkasti määritellä kuitenkaan koko hommaa. Joka tapauksessa tilanne oli niin, että kiinnostus vain ei riittänyt satsaamaan lentopalloon. Isä oli koko ajan tukena ja kannustamassa tähän, eli ei meidän tarvinnut siitä edes jutella isommin”, Tero paljastaa.Viestejä maailmaltaTerokaan ei ole ihan varma, missä vaiheessa englantilaisten mielenkiinto alkoi häntä kohtaan kasvaa. ”En kyllä osaa sanoa. Luultavasti kuitenkin jo siellä ensimmäisissä maaotteluissa. Sitten Charlton kiinnostui Ballymenan turnauksen jälkeen, mutta sieltä ei ole taas kuulunut mitään. Pitkään oli kyllä hiljaista Arsenalinkin suhteen”. selvittää Tero kuvioitaan.Kaiken keskellä hän ehti voittaa B-junioreiden SM-hopeaa ja käydä FC Hakan edustusjoukkueen treeneissä.”Se oli kyllä todella hyvä kokemus. Viihdyin siellä erittäin hyvin ja kaikki ottivat hienosti vastaan”, kiittelee Tero Valkeakosken reissuaan Olli Huttusen valmentaman pronssijoukkueen treeneihin.”Siitä on nyt varmaan joku pari-kolme viikkoa kun tuo Arsenal –kuvio sitten alkoi kirkastua”, sanoo Fabio Cannavaron peliä tarkkaileva koululainen, joka vapaa-aikanaan sanoo soittavansa kitaraa.”Ei tässä kyllä mitään rokkibändiä perustamassa olla. Olen ajatellut, että lukio pitää hoitaa kunnolla loppuun ja vasta sen jälkeen katsotaan mitä tulee. Tavoite on tietenkin päästä Veikkausliigaan jossain vaiheessa. Ensi kaudella olisi hieno päästä kokeilemaan tietenkin TP-Seinäjoen edustusjoukkueessa. Siellä pääsi kuitenkin jo viime kaudella aika moni nuori kokeilemaan. En minä kuitenkaan mistään avauksen paikasta haaveile. Jos nyt ensin treeneihin pääsen”, selvittää melko tukevasti jalat maan pinnalle iskenyt Tero.Ei Tero ihan ensimmäinen TP-Seinäjoen juniori ole, joka Englantiin lähtee leireilemään. Se on kuitenkin fakta, että saman mittakaavan seurassa on käynyt ainoastaan Janne Salli vierailtuaan silloin kovassa iskussa olleessa Newcastle Unitedissa. Jannen lisäksi Englannissa ovat käyneet mm. Toni Lehtinen ja Jyri Hietaharju monen muun lisäksi.

Takaisin uutisiin