Nollakaseilla matseja lauantaina
F8 Joukkue pelaa kahden peliryhmän voimin nyt Lauantaina (4.2) Wallsport-Areenalla klo 16.00-17.30. Ohjelmassa on 2 harkkapeliä ja vastustajana on Laihian Luja.
Mukana peleissä on noin puolet 2009 ikäluokan innokkaista pelaajista. Toinen puolisko vajaan 50 pelaajan porukasta pääsi pelaaman vastaavat harjoituspelit tammikuun 15. pv:nä Kauhajoella.
Pelattavat harjoituspelit tuovat roppakaupalla positiivista intoa tekemiseen. Näitä koitoksia muita joukkueita vastaan onkin odotettu innolla, sillä menneen kesäkauden Energialiigasta ja muista peleistä ja onkin jo vierähtänyt hyvä tovi.
Uudella kaudella on harjoiteltu ahkerasti. Sunnuntaisin Elisa monitoimihallissa on keskitytään pallollisiin pelitaitoihin ja torstaisin Lintuviidan koulun salissa treenataan monipuolisesti erilaisia jalkapalloa tukevia harjoitteita. Keskiviikon avoimeen taitokouluun kauden aikana osallistuneet ovat antaneet positiivista palautetta tapahtumasta ja kokemus taitokoulusta on ollut varsin mieluisa!