Numerot pahemmat kuin peli

Numerot pahemmat kuin peliJBK – TP-Seinäjoki 5-2 (3-1)17 min 1-0 Tony Timonen23 min 2-0 Toni Mensakov30 min 3-0 Henri Sandstedt (rp)45 min 3-1 Mikko Ylihärsilä67 min 3-2 Ville Pajula83 min 4-2 Jonas Hellund87 min 5-2 HellundTP-Seinäjoki taipui Pietarsaaren Länsikentällä vahvasti pelanneelle JBK:lle selvin 5-2 (3-1) –numeroin, mutta tulos mairittelee kotijoukkuetta siinä mielessä, että kaukana ei ollut nousu kolmen maalin takaa tasoihin.JBK aloitti kuitenkin ottelun erittäin vahvasti ja otti kolmen maalin johdon ennen kuin oranssipaitaiset havahtuivat horroksestaan.Jo ennen maalisuman alkua pääsi Henri Sandstedt tulittamaan vaarallisesti seitsemän minuutin pelin jälkeen. JBK:n kolmas peräkkäinen kulmuri toi kotijoukkueelle toivottua tulosta. Ivan Molchanov lähetti kulmurin, jonka puski keskelle Jaroslav Belov. Pruukilaisten katseltua tilannetta lähietäisyydeltä pääsi Tony Timonen puskemaan ottelun avausmaalin kellon näytettyä 17. minuuttia.Vain kuusi minuuttia myöhemmin meni JBK kahden maalin johtoon Toni Mensakovin lauottua noin 30 metristä pallon yläkulmaan. Ehkäpä Janne Aholan olisi ollut syytä olla tilanteessa paremmin hereillä, sillä mikään hirmuinen tykki veto ei ollut, joskin kaunis kierteinen laukaus.Puolen tunnin kohdalla vieraiden painajaiset jatkuivat Henri Ertin ja Aleksei Eremenkon painittua rangaistusalueella sillä seurauksella, että varsin vaatimattomasti tuominnut Johan Holmqvist pisti pallon pilkulle ja siitä Henri Sandstedt vei isännät jo kolmen maalin johtoon.Tässä tilanteessa TP-Seinäjoen päävalmentaja Thomas Dunne muutti pelisysteemin 4-3-3:een joukkueen aloitettua perinteisellä 4-4-2:lla. Uusi britti, Junior Harding joka aloitti keskikentällä, sai puolestaan tehdä tilaa Mikko Väänäselle jo 37. minuutilla. Miehen jalka ei kerta kaikkiaan liikkunut siihen tyyliin, että hänestä olisi ollut tässä ottelussa merkittävästi apua.Vielä ennen taukoa vieraat aloittivat kuitenkin takaa-ajon. Henri Erti pelasi hienon pallon laitaan Mikael Muurimäelle, joka karkasi JBK:n puolustukselta ajaen kohti päätyä. Sieltä Mikki pisti pallon tarkasti maalinsuulle ehtineelle Mikko Ylihärsilälle, joka lisäsi kauden maalisaldonsa kahdeksaan osumaan kaventaessaan numeroiksi 3-1.Tauolla Ville Pajula korvasi Tero Mäkipelkolan tuoden huikean piristysruiskeen pruukilaisille. Vipi pyöritti laidallaan Mentor Dreshajta useaan otteeseen mennen tullen ja oli kehittelemässä vaarallisia tilanteita viime kaudella TP-Seinäjoen väreissä pelanneen Markus Koljanderin JBK-maalille.JBK:lla oli kuitenkin tauon jälkeen ensimmäinen maalipaikka Daniel Snellmanin lauottua tolppaan lähietäisyydeltä. Sen jälkeen TP ottikin ohjat pelissä painostaen vahvasti.Kun toista puoliaikaa oli tahkottu noin 17 minuuttia sai TP kulman vasemmalta. Johannes Saranpään lähettämään palloon pääsi Pajula ensimmäisenä, mutta valitettavasti pusku suuntautui yli maalin.Viisi minuuttia myöhemmin Vipi ei kuitenkaan erehtynyt, vaan pelasi itselleen mainion paikan ajettuaan Vesa Kivimäen keskityksen jälkeen keskelle. Siitä nuorukainen tulitti pallon alakulmaan nostaen seinäjokelaiset jo maalin päähän kotijoukkueesta.TP jatkoi prässäämistä ja meni lopulta kolmen alakertaan. Se kuitenkin kostautui, vaikka Vipin laukaus oli nostaa TP:n tasoihin. Veto vasemmalta meni vain kymmenisen senttiä yli takakulman, eikä Markus ”Kolli” Koljander olisi palloon päässyt, jos se olisi painunut vain vaaksan alemmas.Pelikellon viisarin väpätettyä 83. minuutin kohdalla pääsi vaihdosta kehiin tullut Jonas Hellund kiepauttamaan pallon ohi varsin kohtuullisesti muuten pelanneen Anssi Syrjämäen ja ajamaan alueelle. Moni odotti syöttöä, mutta Hellund tulitti kylmän viileästi pallon etuyläkulmaan vieden isännät uudelleen kahden maalin johtoon.Neljä minuuttia myöhemmin sama nuorukainen pääsi sinetöimään loppunumerot upeita syöttöjä jaelleen keskikenttäkeisarin, Aleksei Eremenkon, esityöstä aivan lähietäisyydeltä.Vaikka JBK:n voitto irtosi kolmella maalilla, oli joukkue totaalisesti liemessä toisella puoliajalla. Eremenkolla, Molchanovilla ja muutamalla muulla jalat kramppailivat pahemman kerran, mutta sitä ei voi kieltää, etteikö joukkueessa olisi taitoa.Oli selvästi havaittavissa, että muutamalla ammattilaisella ja Jaron pelaajalla vahvistettu nippu oli miesjoukkue, jolla oli vastassa nuorukaisia täydennettynä muutamalla aikuisikäisellä. Karut faktat iskivät kipeästi TP-Seinäjokea poskelle, sillä Petri Niemen, Tiitus Lehtisen ja Jarkko Mäki-Maunuksen poissaolo näkyi harmillisesti.Pikaisesti nähtynä on pakko todeta, että Junior Hardingilla on pitkä matka sellaiseen kuntoon, että hän pystyy auttamaan joukkuetta.Pyttyjä ottelussa jaettiin kuin piirisarjan pesäpallo-ottelussa. Kotijoukkueesta Jonas Hellund ja Toni Mensakov palkittiin joukkueen parhaina. TP-Seinäjoesta Mikko Ylihärsilää muistettiin samanlaisella pytyllä. Veikkausraadin pisteissä kolmella muistettiin avausmaalin tehnyttä Tony Timosta, kahdella sakaraisella Aleksei Eremenkoa ja yhdellä vierasjoukkueen Mikael Muurimäkeä.Erotuomari Johan Holmqvist muisti keltaisella kortilla paria isäntien pelaajaa, joskin hän jätti kostot ja muut mitättömyydet sikseen. TP-Seinäjoesta Ville Pajula ansaitsi keltaisen verbaalisesta lahjakkuudestaan ja Mikko Väänänen hieman arveluttavasti puhtaasta liukutaklauksestaan kuoleman kieliin joutunutta Dreshajta kohtaan, joka koki suorastaan mykistävän ihmeparanemisen välittömästi kortin noustua.TP-Seinäjoki: Ahola, Syrjämäki, Männikkö, Kivimäki, Erti (88. Salo), Mäkipelkola (46. Pajula, v), Pekka Väänänen, Harding (37. Mikko Väänänen, v), Saranpää, Ylihärsilä, Muurimäki