Oranssipaidoille jäähyväiset Tartossa
Oranssipaidoille jäähyväiset Tartossa Tulevalla kaudella TP-Seinäjoki ottaa markkinointinimekseen SJK:n. Junnuille tämä tarkoittaa nimen ja pelivärin vaihtumista oranssista mustaan. Oranssin hyvästelemiseksi TP:n nollaykköset päättivät huipentaa yhteisen historiansa ikimuistoisella tavalla. Joukkue, jolla oli vähän kökkätuohta sukanvarressa, päätti oranssin uransa ulkomaiseen turnausmatkaan. Aktiivisesti 1-2 yön reissuja tahkonneen tiimin kohteeksi valikoitui Viron noin 100 000 asukkaan Tarto, missä on jo pitkään pelattu kansainvälistä Santos Cupia. Ajalla 6.-10.10. tehty pelimatka teki nollaykkösistä samalla TP:n historian nuorimman ikäluokan, joka on tehnyt turnausmatkan ulkomaille.
Kahdella tasaiseksi rakennetulla joukkueella matkaan lähtenyt 01 toi kotiin voittoja ja tappioita yhteensä 12 tiukasta kamppailusta. Vastaan marssi joukkueita Virosta, Venäjältä, Latviasta ja Liettuasta. Pelillisesti TP sai todeta olevansa kansainvälisellä tasolla, vaikkei mitalisijoja tällä kertaa hätyyteltykään.
Jäähyväismatkalla yhdessäolo ja elämykset olivat ottelutuloksia tärkeämpiä. Hotellin käytävillä juokseminen, uusiin ikätovereihin tutustuminen kouluenglanniksi ja rento turismi taisivat jäädä parhaiten mieleen.
Historian viimeiset pelit oranssipaidoissa olivat kuitenkin ikimuistoiset: päätösmatsit pelattiin pimeässä illassa Annelinn-stadionilla, korkeatolppaisten valonheitinten loisteessa. Eksoottista kuin mikä, ainakin pohjalaiselle junnufutarille.
– Toki valonheittimet toivat erityistä fiilistä ja suuren maailman tuntua. Sellaisissa olosuhteissa pääsee harvoin ottelemaan. Pojat pelasivat aivan maaotteluhurmoksessa, tiimin vastuuvalmentajana vuosikaudet toiminut Heikki ”Hese” Tuomilehto sanoo.
Lopuksi pelaajat, valmentajat ja vanhemmat kiittelivät toisiaan vähän kosteinkin silmin, liikutuksen- ja ilonsekaisilla tunteilla.
-Oli hieno katsoa, kun hotellissa pojat riisuivat pelipaidat ja keräsivät ne täyteen toistensa nimmareita. Yhteishenki oli liekeissä, Jukka Vainionpää, yksi matkalla olleista huoltajista, kiitteli.
Pelien välissä nuoret futislähettiläät vetivät ykköset niskaan ja tekivät täsmäiskuja, esimerkiksi Tarton Ahhaa-tiedekeskukseen. – Siellä oli hauskoja juttuja. Astronauttilaite, metallihissi, jolla pääsi maan keskipisteeseen, ilmassa kulkeva pyörä, kaikkea jännää, Antti Aho, 10 vuotta, kuvailee.
Nyt, kun tuliaiskarkit alkavat olla syötyinä, on poikien aika vetää rauhassa henkeä. Mutta entäs sitten, uuden kauden alkaessa marraskuussa?
– No, en mä tiedä. Pallo pyörii taas ja karavaani kulkee, nuori herra Aho summaa.