Otteluennakko TP – KPV-j

Kauden toinen kotimatsi sunnuntaina 16.05. Keskarilla klo 15.00Tervetuloa TP-Seinäjoen kauden toiseen kotiotteluun. Nyt päästään ensimmäistä kertaa Keskuskentän nurmelle TP:n pelattua sarja-avauksessa Törnävän hiekalla.Hesellä riittää hommiaEnsimmäisessä kotiottelussa kyytiä tuli numeroiden valossa reippaasti, Pietarsaaressa taas kaksi pistettä valui käsistä yliajalla tulleella rankkarilla, joten kausi ei ole alkanut suotuisissas merkeissä.Kun listaan lisätään Pasi Oksasen ja Betinhon pahat revähdykset Jaroa vastaan, on murhetta ollut aivan tarpeeksi.Kokoonpanossa on pari uutta pelaajaa sitten ensimmäisen ottelun. Viime kaudelta tuttu maalivahti Sami Sinkkonen on vielä tämän ottelun TP:n mukana ja toinen Interistä tullut pelimies, Juho "Vaappu" Kirjonen vahvistaa pruukilaisia toistaiseksi.KPV-j avasi kauden komeasti aikaisemmin HJK:ssa pelanneen Obiora Anichen tulitettua hattutempun Kraftin verkkoon 3-0 voitossa. Kemissä tuli hyisempää kyytiä numeroin 0-4. Viime kaudella KPV-j oli TP:lle todella paha vastustaja. Kokkolassa pelattiin tasan ja täälläKeskuskentällä pruukilaisia vietiin kuin kuoriämpäriä 0-4.Toivotaan, että tällä kertaa jää edes jotakin käteen!Keskuskentän ensimmäinen vierailija tällä kaudella on Kokkolan Pallo-Veikot-juniorit -nimihirviö. Nimi ei kuitenkaan miestä pahenna, sillä KPV-j on pullollaan nuoria lupauksia.Joukkue myi talvella erinomaisen topparinsa Jukka Hakalan tanskalaiseen Silkeborgiin. Poissa ovat myös Jaroon siirtynyt Miika Koppinen ja loppukauden joukkueessa pelannut Ville Laakkonen, sekä Tom Häggblom. Uuden valmentajan, Tommi Gröhnin, ryhmään on tullut neljä pelaa avuiksi.Talvella TP ja KPV-j pelasivat kahdesti tasan halliotteluissa. Molemmilla kerroilla numerot olivat 2-2.KPV-j TP:n tentissäLähteneet: Jukka Hakala – Silkeborg, Miika Koppinen – Jaro, Toni Häggblom – GBK.Tulleet: Obiora Aniche – HJK, Andrei Barannikov – Tervarit, Juha-Matti Seppälä – FC Hämeenlinna, Jari Lahtinen – HakaUlkomaalaisvahvistukset: Aniche ja BarannikovEdustuksen budjetti 1999: 700.000mkTavoite 1999: Yläloppusarja ja sitten mahdollisimman pitkälle.Kävittekö ulkomailla leirillä? EIMitä tiedät tämän vuoden TP:stä? Lähes kaikenOnko nykyinen I div. sarjamalli hyvä? OnVeikkaa tulokset TP:tä vastaan: kotona voitto ja vieraissa tasuriEtelä- ja pohjoislohkon kolmen kärki: HIK, Mikkeli, Honka ja pohjoinen Jaro, Tampere United ja TP-SeinäjokiKuka/ketkä nousee/nousevat liigaan? vain Jaro