Palkinto pelimiehelle

Palkinto pelimiehelle TP-Seinäjoen Pallokioski ja sen vetäjä, Vesa Kivimäki, saivat tunnustusta Veikkaukselta. Törnävällä sijaitseva kioski valittiin Veikkauksen vuoden urheilupelien myyntipaikaksi. Valinta on tehty tiukan seulan läpi ja ”Verpe” oli itsekin hieman yllättynyt.”Onhan se hienoa, että tulee tunnustusta, mutta aika nopeasti se tuli. En kyllä osannut odottaa” naurahtaa edustusjoukkueessa pelaava seuran oma kasvatti.”Verpe” otti kioskin hoidettavakseen noin puolitoista vuotta sitten ja suunnanmuutos on ollut huikea. Pelivaihto on kasvanut lähes 50% ja homma toimii monisäikeisesti. ”Lotto ja Keno ovat selkeästi ne kaksi ylitse muiden. Aina kun jääkiekon SM-liiga alkaa tulee myös Pitkäänvetoon selvä piikki. Valioliiga on myös erittäin suosittu kohde” selventää ”Verpe” pelijakaumaa.”Verpe” rakentaa päivittäin kimppalappuja asiakkaille. Mikäli niitä ei lunasteta, jäävät ne veikkauspisteen omalle kontolle.”Tosi harvoin niitä jää. Sitä on jo oppinut hieman tekemään oikeita määriä. Tietenkin tässä menee aikaa, mutta ei näiden pelien pyörittäminen koskaan ole työltä tuntunut. Omista peleistä on saanut varsinkin kesälle hyviä tipsejä” selvittää ”Verpe”.Ainoa miinuspuoli kioskin pitämisessä on ollut opiskeluiden jämähtäminen. Loppupeleissä sekään ei ole niin hirvittävän olennainen juttu.”No, gradu roikkuu aina vain. Sen kun saisi valmiiksi. Jos sen saisi pois vaivoista, olisi sekin puoli hoidettu. En minä sen gradun kautta kumminkaan yhtään sen parempi kioskinpitäjä tai pelimyyjä olisi” naurahtaa pelimies.”Verpen” tultua pitämään Pallokioskia on muutos ollut selkeä. Mies kiittelee hyvin toimivaa ratkaisua.”Seuran kanssa hommat ovat toimineet tosi hyvin. Kyllä tämä on itselleni aika onnistunut ratkaisu. Toki aikaa menee paljon kun yrittää olla itse töissä mahdollisimman runsaasti, eikä aina voi lähteä kavereiden kanssa rientoihin. Ei tämä kyllä silti millään lailla kaduta” lisää ”Verpe” ja suuntaa seuraavaksi kohti Rovaniemeä.

Takaisin uutisiin